Vaasalainen kaupunginvaltuutettu Ivanka Capova
Kuva: Paula Hiipakka
Olisitko uskonut kymmenen vuotta sitten, että vuonna 2020 enemmistö energiantuottajista pyrkii pääsemään hiilestä eroon jo vuoteen 2025 mennessä tai että Vaasan kaupunki aikoo olla hiilineutraali 2020-luvulla? En olisi minäkään uskonut, mutta näin onneksi on. Miten tähän on tultu?
Muutama vuosi taaksepäin Vaasan kaupungissa hyväksyttiin energia- ja ilmasto-ohjelma, jonka tärkeimpiä tavoitteita ovat mm. energiatehokkuus, uusiutuvan energian käyttö, kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, hiilineutraalisuus ja yhteisen tahtotilan luominen. Tänä keväänä kaupunginvaltuusto hyväksyi kestävän liikkumisen ohjelman, jonka avulla tavoitellaan käännettä siihen tosiasiaan, että tieliikennepäästöt aiheuttavat kolmanneksen Vaasan hiilidioksidipäästöistä. Ohjelmassa tehdyn kyselyn mukaan 90 % vastaajista olivat valmiita panostamaan enemmän pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen. Erityisesti esille nousivat joukkoliikenteessä tarvittava tiheämpi vuoroväli.
Vaasan kaupungin omistama yhtiö, Vaasan Sähkö, ottaa tänä vuonna käyttöön Suomen suurimman maanalaisen energiavaraston, jonka avulla hiilestä luopumista nopeutetaan ja siirtymistä uusiutuvien ja hiilineutraalien energialähteiden käyttöön kaukolämmön tuotannossa. Yhtiö selvittää myös mm. geolämmön käyttöä ja hukkalämmön talteenottoa sekä tarjoaa kuluttajille aurinkopaneelijärjestelmiä.
Vaasan kaupunki, yhdessä viiden muun kunnan kanssa, omistaa jätehuollosta vastaavan Stormossen Oy:n. Stormossen tekee biojätteestä ja lietteestä kompostimultaa ja liikennepolttoainetta, jota tankkaavat Vaasassa ajavat joukkoliikennebussit. Jäteyhtiö on perustanut Suomen ensimmäisen kierrätysgalleria Minimossenin, jossa myydään kierrätettyjä tuotteita. Stormossen yhdessä kuuden muun kunnallisen jäteyhtiön kanssa puolestaan omistaa Westenergyn Oy:n, joka tekee kierrätykseen kelpaamattomasta jätteestä polttamalla sähköä, kaukolämpöä ja uusiomateriaaleja. Westenergy pyrkii kiertotalouteen ja tavoittelee hiilineutraaliutta. Tässä heillä on apunaan Vaasan yliopiston tutkimusalusta VEBIC, jonka kanssa ratkaistaan hiilidioksidin talteenoton taloudellisia ja käytännöllisiä edellytyksiä.
Vihreät ovat olleet tekemässä ja edistämässä edellä mainittuja askeleita kohti kestävää ja vastuullista huomista hallituksissa, ohjausryhmissä, lautakunnissa ja valtuustoissa. Näiden jo otettujen askeleiden lisäksi meillä on edessä vielä iso työmaa. Vaasan tieliikennepäästöjä tulisi vähentää 90 %, jotta Vaasan kaupunki saavuttaisi tavoitteensa olla hiilineutraali vielä 2020-luvulla. Jätteiden määrä Suomessa on tasaisesti kasvanut, vaikkakin uusiokäyttöä on parannettu ja jätettä päätyy kaiken kaikkiaan kaatopaikalle yhä vähemmän. Akuutti kysymyksemme on edelleen, miten turvaamme nykyisille ja tuleville sukupolville elinkelpoisen maapallon. Siksi vihreiden politiikan ydinkysymyksiä ovat Ilmastomuutoksen hillitseminen ja lajikadon pysäyttäminen. Sitkeät ponnistuksemme tuottavat tulosta Pohjanmaalla, mutta tarvitsemme sinua mukaan saadaksemme kestävän kehityksen muutoksen nopeammin aikaan kaikissa Pohjanmaan maakunnissa. Tule mukaan maakuntien vihreiden toimintaan:
Vaasanseudun Vihreät
Etelä-Pohjanmaan Vihreät
Keski-Pohjanmaan Vihreät
Pietarsaaren Vihreät
Lakeuden Vihreät Naiset
Vaasan vihreät nuoret ja opiskelijat
Ivanka Capova
Vihreä kaupunginvaltuutettu Vaasasta