Kivinen tie hiilineutraaliuteen

Vaasan kaupunginvaltuusto teki jo vuonna 2016 päätöksen, että Vaasasta tulee hiilineutraali kaupunki. Periaatteessa tavoite on siis se, että vaasalaiset eivät enää edistäisi ilmaston lämpenemistä toimillaan. Kaupungin tai kunnan hiilineutraalius tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kunnan hiilinielut ovat yhtä suuria kuin hiililähteet. Eli maa, metsät ja muu kasvillisuus imevät vuosittain saman verran hiiltä kuin autot, asunnot ja teollisuus päästävät.

Hiilineutraaliuden tavoitevuodeksi asetettiin Vaasassa alun perin 2035. Viime vuonna tavoitetta kiristettiin vuoteen ”202X”, mikä tarkoittaa, että tavoite saavutetaan jossakin kohtaa kuluvan vuosikymmenen aikana.

Suomen kaupungeista esimerkiksi Lahti tavoittelee hiilineutraaliutta 2025, Turku 2029, Espoo, Jyväskylä ja Tampere 2030, Helsinki 2035 ja Oulu 2040. Koko Suomella hiilineutraaliustavoite on vuodessa 2035, Euroopan Unionilla puolestaan vuodessa 2050.

Seinäjoki lupaa vähentää 80% ja polttaa turvetta

Pienempiä tavoitteita asetetaan Hinku-verkostossa (hiilineutraalit kunnat): tavoitteena on 80% päästövähennys aikavälillä 2007-2030. Kolmessa pohjalaismaakunnassa Hinku-sitoumuksen on allekirjoittanut vain Seinäjoki, Satakunnan puolella Pori. Hinku-lähtövuoden 2007 tienoilla Suomen hiilipäästöt olivat kaikkien aikojen huipussaan, eli vähennyksiä ollaan tekemässä historiallisesta maksimiarvosta. Seinäjoki nojaa energiantuotannossaan vahvasti turpeeseen.

Pietarsaaren seudulla on vanhaa perua oleva ilmastostrategia, jonka tavoitteena oli 20%:n päästövähennys aikavälillä 1990-2020. Tavoite on otettu suoraan Euroopan Unionilta. Uutta strategiaa ollaan laatimassa, ja se pitäisi vahvistaa tänä vuonna. Pietarsaari nojaa vahvasti kivihiileen.

Kokkola on laatinut itselleen ilmastostrategian 2012, mutta siinä ei ole asetettu mitään mitattavia ja aikataulutettuja ilmastotavoitteita.

Pohjanmaan ruotsinkieliset kunnat vetoavat usein maakuntatason ilmastostrategiaan Österbottens klimatstrategi 2040. Siinä esitetään vuodelle 2040 sellaisia tiukkoja tavoitteita kuin että energiatehokkuus on ”kasvanut” ja energiankulutus ”laskenut” vuoteen 2040 mennessä verrattuna epäselväksi jäävään vertailuvuoteen ; tai että jätteitä on ”vähemmän” ja kierrätystä ”enemmän”. En viitsinyt soittaa Pohjanmaan liittoon ja kysyä että mitenkäs näiden tavoitteiden seuranta sujuu.

”Kyllä taloja pitää lämmittää talvella”

Hiilineutraalius näyttäisi olevan jokaisen itseään arvostavan kunnan tavoite, mutta tavoitteen saavuttaminen ei ole helppoa. Kunnassa tehdyt ilmastopäätökset ovat usein irrallisia eivätkä muodosta johdonmukaista kokonaisuutta. Toisinaan hiilineutraalisuuspäätös yritetään vain unohtaa vaivaantuneesti. Kunnissa, joissa on vihreitä päättävissä elimissä, unohtaminen on vaikeampaa.

Tässä kuulemiani perusteluja, miksi emme voi juuri tänään panostaa hiilineutraaliuteen :

• ”Ei kaikki voi mennä töihin bussilla.” (Ehdotettaessa julkiselle liikenteelle lisämäärärahaa.)
• ”Ei kaikki halua ruveta kasvissyöjiksi.” (Ehdotettaessa kasvispäiviä kouluruokailuun.)
• ”Kyllä taloja pitää lämmittää talvella.” (Ehdotettaessa kannustinta öljylämmityksestä luopumiseen.)

Seuranta toimii heikosti

Kun on asetettu tavoite, sen toteutumista pitää seurata. Tämä kuulostaa aika itsestään selvältä, mutta hiilineutraalisuuden kohdalle se ei todellakaan ole sitä. Sitran raportin mukaan esimerkiksi Kokkola ei ole seurannut ollenkaan oman ilmasto-ohjelmansa toteutumista vuoden 2012 jälkeen.

Vaasassa laaditaan vuosittain Energia- ja ilmasto-ohjelman seurantaraportti, jonka pohjana ovat konsulttiyhtiön vuosittain laskemat CO2-päästöt. Seurantaraportti on käsitelty tähän asti erillisessä ohjausryhmässä, jonka jäsen minä olen. Valtuustoon asti seurantaraportti ei pääsääntöisesti mene, eikä sitä ole julkisena asiakirjana saatavilla.

Seurantaraportti vaati kehittämistä, koska siinä ei suhteuteta lukuja ilmasto-ohjelman tavoitteisiin. Vuoden 2020 raportissa ei mainittu esim. Vaasan kaupungin välitavoitetta 30 %:n päästövähennyksestä vuosina 1990-2020.

Julkisia tietoja löytyy onneksi hyvin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) sivulta. Tietoja voi klikata kuntakohtaisesti, ja tuoreimmat tiedot ovat tätä kirjoitettaessa vuodelta 2018.

Vaasassa pienimmät päästöt, Närpiössä suurimmat

SYKE-päästöseuranta kertoo, että vuonna 2018 Vaasan päästöt olivat 4,8 hiilidioksidiekvivalenttitonnia (tCO2e) per asukas, Hinku-verkoston laskentatavalla ilmoitettuna. Koko Suomen päästöt olivat huomattavasti Vaasaa korkeammat, 6,9 tCO2e / asukas.

Näihin lukuihin eivät kuitenkaan sisälly kokonaisuudessaan Vaasan teollisuuden päästöt. EU:n laskentatavan mukaan huomattava osa teollisuuden päästöistä lasketaan omassa kategoriassaan ns. päästökauppasektorilla, erillään kunnista joissa tehtaat sijaitsevat.

Pohjanmaan kaupungit ovat yleensä keskimääräistä ”likaisempia” ainakin EU:n laskentatavalla : Kokkolassa päästöt vuonna 2018 olivat 8,9 ja Seinäjoella 9,1 tCO2e. Maaseudulle mentäessä tilanne vain pahenee : Kurikan päästöt olivat 15,2 tCOe. Närpiön tomaatit eivät ole erityisen ilmastoystävällisiä – kunnan päästöt olivat peräti 25,1 tCO2e per asukas!

Puunpoltto ja tuulivoima laskivat Vaasan päästöjä

SYKE-raportti kertoo myös, että Vaasan kokonaispäästöt vuosina 2005-2018 laskivat huomattavat 37%. Seinäjoella lasku oli samaan aikaan vaatimattomat 14% ja Kokkolassa vähän parempi 24%.

Ylivoimaisesti tärkein syy on Vaasan päästöjen pienenemiseen oli kaukolämmön päästöjen lasku – ne putosivat alle puoleen. Vaasassa alettiin vuodesta 2012 lähtien siirtyä kivihiilestä ja turpeesta puunpolttoon, mikä vähensi kaupungin kokonaispäästöjä yli kaksikymmentä prosenttia. Lisäksi vuonna 2015 valmistui Torkkolan tuulivoimapuisto, joka vähensi Vaasan kokonaispäästöjä noin viisi prosenttia.

Tällä hetkellä Vaasan tärkein päästölähde on tieliikenne (28 % kokonaispäästöistä), ja vanha ykkössaastuttaja kaukolämpö tulee toisena (24%).

Seinäjoella ykkössaastuttaja on edelleen kaukolämpö, jonka päästöt ovat kasvaneet rajusti 2000-luvun aikana. Seinäjoen Energia on panostanut vahvasti turpeenpolttoon, ja se näkyy.

Vaasa ajaa hiilivoiman alas 2025

Ilmastopolitiikkaa ei tietenkään voi tehdä vain peruutuspeiliin katsomalla. Tarvitaan myös tulevaisuuteen katsovia tiekarttoja, joissa asetetaan aikataulutettuja välitavoitteita ja hinnoitellaan ne euroissa ja hiiliekvivalenteissa.

Vaasan kaupungin energia- ja ilmasto-ohjelman seurantaryhmä sai tänä vuonna aikaan ”resurssiviisauden tiekartan” vuoteen 2029. Se kokoaa yhteen eri tahoilla tehtyjä pienempiä päätöksiä, mutta ei ole varsinaisesti suunnan näyttäjä. Tiekarttaa ei ole käsitelty valtuustossa tai kaupunginhallituksessa eikä se ole julkisesti saatavilla.

Resurssiviisauden tiekartta jakaa hiilineutraaliustavoitteen kolmelle aikajaksolle, joiden tavoitevuosina ovat 2020, 2025 ja 2029. Esimerkiksi vuoteen 2025 mennessä ajetaan alas kivihiilen päivittäinen käyttö, mutta se jää vielä kriisitilanteen varaksi.

Mitä tapahtuu vaasalaisissa yhtiöissä?

Kivihiilen alasajo ei ole Vaasan kaupungin vaan Vaasan Sähkö Oy:n tekemä päätös. ”Sähkö” onkin tällä hetkellä vaasalaisen ilmastopolitiikan edistyksellisin ja innovatiivisin toimija. Se on Vaasan kaupungin omistama yhtiö, joka on saanut viime vuosina uuden toimitusjohtajan ja uusia hallituksen jäseniä. Heistä yksi on vihreiden edustaja Ivanka Capova. Uuden tiimin kokoonpano näkyy yhtiön nykylinjassa ja lähivuosina myös Vaasan päästötilastoissa.

Vaasassa ilmastopolitiikka riippuu paljon yhtiöistä mm. Vaasan Sähkö Oy:sta ja esimerkiksi biokaasua tuottavasta Stormossen Oy:sta. Hyvää tässä on se, että yhtiöt kykenevät nopeaan päätöksentekoon, kunhan ensin päätyvät siihen että radikaali ilmastopolitiikka on niiden etujen mukaista.

Toisaalta yhtiöillä ei ole sellaista julkisuusvelvoitetta kuin kunnilla. Vaasalaisissa yhtiöissä tehdään kyllä paljon vaasalaisen ilmastotyön hyväksi, mutta suunnitelmista ja aikeista emme julkisesti emme itse asiassa tiedä kovinkaan paljon.

Lahden kaupungilla läpinäkyvä suunnitelma

Vaasan kaupungilla ei ole resurssiviisauden tiekartassaan tavoitevuodelle 2029 muuta konkreettia sisältöä kuin että puuttuva osa hiilineutraalisuustavoitteesta korvataan päästökaupan kompensaatioilla. Laskin että vuoden 2019 nettopäästöjen kompensoiminen vuoden 2019 päästöoikeuksien hinnalla olisi maksanut Vaasan kaupungille reilut 5 miljoonaa euroa. Ja tämä aikana, jolloin päästöoikeuden hinta oli koronaepidemian vuoksi poikkeuksellisen alhainen.

Voin vain kadehtia Lahden kaupungin hiilinielu- ja kompensaatiosuunnitelmaa. Se on hyväksytty päättävissä elimissä, se on julkinen ja mitä ilmeisimmin sitä pannaan täytäntöön tosissaan. Suunnitelmassa on asetettu tavoitteet vuosi vuodelta: kuinka vähennetään päästöjä, kuinka kasvatetaan hiilinieluja.

Lahden suunnitelma myös kertoo rehellisesti, että se on vajaa: tavoitevuodelle 2025 puuttuu vielä suunnitelma 150 000 hiilitonnin nielemisestä tai kompensoimisesta. Se tekee yli 20% vuoden 2017 päästöistä, eli tavoitteeseen on vielä matkaa. Mutta ensimmäinen askel ongelman ratkaisemiseen on ongelman tunnustaminen ja sen tekeminen läpinäkyväksi.

Vaasalla on pitkä tie edessään

Vaasalla on vielä matkaa hiilineutraalisuuteen. Vuonna 2018 kaupungin hiilinielut (lähinnä metsät) imivät 12% kaupungin päästöistä. Hiilineutraalisuus tarkoittaa siis, että tämä luku olisi pyöreät sata – joko niin, että hiilinieluja lisätään, tai että päästöjä vähennetään.

Vaasa on tähän asti hoitanut ilmastopolitiikkaansa ilman koherenttia suunnitelmaa, jossa kävisi ilmi mitä tarkalleen tavoitellaan ja seurataan. Se on johtanut erilaisten pikkupäätösten tekemiseen siellä täällä ja ajelehtimiseen.

Jos haluamme oikeasti saavuttaa itse asettamamme tavoitteet, kaikkien päätösten ilmastovaikutukset olisi arvioitava. Meidän on Vaasan kaupungin organisaation sisällä luotava kompakti yhteys päätöksiä tekevien luottamuselimien ja niitä valmistelevien ja toteuttavien virkamiesten kesken.

Lisäksi tavoitteiden saavuttamiseen tarvitsemme yhteistyötä kaupungin ja sen omistamien yhtiöiden sekä elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja muiden sidosryhmien välillä. Tätä yhteistyötä tehdään, mutta se ei ole kovin julkista. Kyse on kuitenkin meitä kaikkia koskettavasta yhteisestä asiasta, joten läpinäkyvyys ei liene tässä kohtuuton tavoite.

Jos haluat paneutua asiaan lisää:

SYKE – Kuntien ja alueiden khk-päästöt. SYKE on Suomen ympäristökeskus, joka koostaa maamme ilmastotilastot. Khk tarkoittaa tietenkin kasvihuonekaasuja. Jos haluat katsoa oman kotikuntasi päästöjä, klikkaa etusivulta ”Aluevalinta”. https://paastot.hiilineutraalisuomi.fi/

Ville Seppälä, EU:n ilmastopolitiikka – osa 1 : Päästökauppa. Tuhti blogikirjoitus Tieteen ja teknologian vihreiden VIITEn sivustolla avaa EU:n ilmastopolitiikan mystistä maailmaa. https://www.viite.fi/2019/10/03/eun-ilmastopolitiikka-osa-1-paastokauppa/

Kirjoittaja Juha Tuomikoski on pitkäaikainen vihreä aktiivi Vaasassa. Tuomikoski on Vaasanseudun vihreiden hallituksen jäsen sekä varavaltuutettu

LGM-1 – Vihreän miehen metsästys

Vuonna 1967 Mullardin radioastronisessa observatoriossa Cambridgen lähistöllä Englannissa koettiin jännittäviä hetkiä. Säännölliset pulssimaiset signaalit vaikuttivat siltä kuin joku tahtoisi ottaa meihin yhteyttä. Niinpä Jocelyn Bell Burnell alkoi kutsua tuota signaalia lähettävää avaruuden kohdetta nimellä LGM-1, Little Green Men One, pienet vihreät miehet yksi. Oli löydetty ensimmäinen pulsari, pieni, painava ja nopeasti pyörivä neutronitähti.

Pulsarit syntyvät kun suuri tähti on palanut loppuun ja räjähtänyt supernovana. Pulsari pyörii suurella vauhdilla akselinsa ympäri ja sen voimakas magneettikenttä lähettää avaruuteen sähkömagneettista säteilyä säännöllisinä pulsseina.

Jaa että kuntavaaleista piti kirjoittaa.

Meillähän on vihreissä erinomaisia ehdokkaita listoilla kautta maan. Puolueen johdossakin on päteviä ihmisiä. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja koko maapallon hyvinvointi ovat asioita jotka ovat ihmisten mielessä osana koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Oman navan tuijottaminen on yleistä normaalielämässäkin, mutta vielä helpompaa se on kriisitilanteissa. Luonnolle on aina tilaa muualla ja muualla asiat ovat vielä huonommin ja miksi minun pitäisi kun naapurikaan ei.

Kyynisyys on kovin helppoa ja vähättely helpompaa.

Asenneilmastonmuutosta todellakin tarvitaan. Mutta miksi välillä tuntuu että tuon muutoksen voimakkain aalto kulkee nuorissa naisissa? Erittäin hienoa että aalto on liikkeellä, mutta missä ovat kaltaiseni keski-ikäiset setämiehet? Kuka lyllertäisi kanssani rikkomaan pläskikatot? Haluan nähdä listoillamme lisää tavallisia lihavia (ja laihoja ja siltä väliltä) miehiä, jotka ovat huolissaan maapallon ja ihmiskunnan hyvinvoinnista. Vaikka rekkamiehen hymy on meille luontevampi kuin se poliittisissa julisteissa oleva, niin meissä on voimaa.

Kokemukseni mukaan perusteettomat ennakkoluulot ovat tähänkin syynä, kuten moneen muuhunkin yhteiskunnan epäkohtaan. Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry (www.viite.fi) on ainakin itselleni hälventänyt monia ennakkoluuloja joiden vuoksi aiemmin karsastin jäsenyyttä vihreissä. Ennakkoluulojaan siis kannattaa ravistella ja tarkastella avoimesti. Jos jokin asia askarruuttaa niin nyppää hihasta ja mieluusti useammastakin.

Se ”cityvihreä” mielipide joka sinua hermostuttaa, voi hyvinkin olla yksittäisen ihmisen mielipide joka sekin perustuu ennakkoluuloihin ja väärinkäsityksiin. Jos olisi puolue joka olisi 100% minun kanssani samaa mieltä niin olisin sen ainoa jäsen ja puolue olisi silti vaarassa hajota sisäisiin ristiriitoihin.

Vihreissä tärkeintä on suuri kuva – minulle vihreissä on asioita joita en aja, asioita joista en ole samaa mieltä ja asioita joita vastustan. Mutta kokonaisuutena pyrkimys puhtaampaan luontoon, terveelliseen lähiruokaan ja ihmisarvojen kunnioittaminen saavat minut maksamaan jäsenmaksuni sekä Etelä-Pohjanmaan vihreille että Viitteelle.

Niin se pelottava F-sana. Fletares on sen miehen selkäranka, jolle aiheuttaa ongelmia feminismin ihanteet tasa-arvosta. Ja tulevaisuuskin on fiini kun lähdet vihreiden föliyhyn rakentamaan vihreämpää lakeutta. Jos olen vääräs niin saat fletaasta mua päin pläsiä.

Marko Koivuniemi
Jalasjärveltä löydetty vihreä mies joka usein pyörii ja jolla joskus säteilee

Poliittinen on henkilökohtaista

Toisinaan on mielenkiintoista keskustella jostain eettisestä ongelmasta. Voidaan tehdä ajatuskokeita, miettiä erilaisia skenaarioita ja spekuloida. Sitä voidaan tutkia ja vedota tieteen tuloksiin. Jokaisella voi olla ja onkin mielipide, ja usein ne ovat hyvin voimakkaat suuntaan tai toiseen. Yksi tällainen aihe, josta nyt keskustellaan paljon julkisuudessa, on eutanasia.

Itselläni oli siihen hyvinkin voimakas mielipide. Sitten eräässä koulutuksessa oli puhumassa äiti, jonka pieni lapsi oli ollut aivokuolleena pitemmän aikaa aivoverenvuodon seurauksena. Kun aktiivisesti ei voitu kuolemaa edistää, lapsi tai hänen ruumiinsa hiipui hiljaa kituen pois. Teoreettinen ongelma tuli lihaksi ja oli iso osa jonkun edessäni olevan ihmisen elämää. Enää ei helppoja vastauksia löytynyt.

Olin mukana kirjoittamassa kirjaa Taantuvan tasa-arvon kirkko? Kirja sai viime viikolla Kirkon tasa-arvopalkinnon, jonka myöntää Kirkkohallituksen täysistunto. Siinä olevissa esseissä otetaan esille useita kirkon sisällä koettuja tasa-arvokysymyksiä, ja kysytään, onko tasa-arvo mennyt peräti taaksepäin. Arkkipiispa Tapio Luoma piti puheen palkinnon luovuttamistilaisuudessa, jossa hän korosti näiden puheenvuorojen merkitystä kirkolle. On tärkeää, että kuullaan ihmisten kokemuksia. Yhteinen virka tai seksuaalinen suuntautuminen eivät ole vain teoriaa ja keskustelun kohde, vaan oikeasti jonkun elämää.

Helposti politiikassa ja kirkkopolitiikassa jostain asiasta tulee poliittinen arvovaltakysymys tai asia, josta jokaisella on mielipide. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema kirkossa ja yhteiskunnassa on ollut jo pitkään keskustelun aiheena.

Jollekin kysymys ei kuitenkaan ole vain mielenkiintoinen teoreettinen pulma tai yksi mielipidekysymys muiden joukossa. Se on jokapäiväinen osa arkea, joko henkilökohtaisesti tai läheisen elämässä. Se on huoli siitä, hyväksytäänkö minut koulussa tai työpaikalla, se on kirkon ovi, joka sulkeutuu nenän edessä, se on omalle lapselle elämän ja kuoleman kysymys.

Politiikassa tulisi aina ottaa huomioon, että jokainen kysymys koskettaa (toivottavasti) jollain tavalla myös ihmisten elävää elämää. Kun keskustelemme maaseudun tulevaisuudesta, turkisalasta tai turpeentuotannosta, jollekin kysymys ei ole vain teoreettinen tai tutkitun tiedon summa. Jollekin kysymys on henkilökohtainen, lihaa ja verta. On eri asia omata jokin mielipide, kun asia ei kosketa omaa elämää, kuin olla mielipiteen kohteena. Pappeus ja naiseus ovat molemmat osa minun identiteettiäni. Silti jollain on vahva mielipide, että minua tällaisena ei tulisi tai saisi olla olemassa. Ymmärrän, että en voi mielipiteeseen juurikaan vaikuttaa, mutta haluaisin tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Asioista täytyy voida keskustella asioina. Mutta on hyvä samalla pitää mielessä se konkreettinen todellisuus, missä ihmiset joka päivä elävät. Siitä saadaan tietoa vain kuuntelemalla niitä ihmisiä, joita asia koskee. Sen takia politiikassa tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä, eri elämäntodellisuuksista, ja sen takia myös yhteisten asioiden hoitajien tulisi herkällä korvalla kuulla niitä ihmisryhmiä, jotka eivät ole niin kattavasti edustettuina päätöksenteossa. Ja ensiarvoisen tärkeää on kuulla niitä ihmisiä, joita kulloinenkin päätös koskee.

Henna Salo
Puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Vihreät

Opettajien lomautukset eriarvoistavat suomalaisia lapsia

Katsoin viime viikolla A-studiota, jossa kerrottiin, kuinka osassa Helsingin kouluista on voitu lisätä resurssiopettajia ja laaja-alaisia erityisopettajia syksyn vahvuuteen. Hienoa!

Siksi onkin surullista ajatella niitä kuntia, joissa koronan aiheuttamista haasteista huolimatta on päätetty lomauttaa opetushenkilöstö syksyn aikana. Opettajan lomautus tarkoittaa sitä, että kaksi ryhmää yhdistetään tavalla tai toisella yhteen. Tämä on jo sinänsä vastoin Opetushallituksen kouluille antamaa ohjeistusta siitä, kuinka ehkäistään koronan leviämistä kouluissa vähentämällä kontakteja ryhmien välillä.

Osa kunnista on päättänyt jo perua nämä lomautukset, mutta osassa kunnista lomautukset ovat osa koulun arkea koko syksyn ajan. Myös oma kotikuntani Kaustinen kuuluu lomauttajiin, vastustusyrityksistämme huolimatta.

Koronasyksyn aikaiset opettajien lomautukset lisäävät lasten eriarvoisuutta Suomessa. Kuntien heikko taloustilanne on luonut maahamme valmiiksi suuret erot lasten harrastusmahdollisuuksien ja opetusryhmien koon sekä erityisopetuksen mahdollisuuksien välillä. Pienissä kunnissa säästömahdollisuudet on vähäiset. Kaustisella 60% budjetista menee sosiaali- ja terveysmenoihin ja määrä on viime vuosina kasvanut vuosittain. Verotulojen ja valtionosuuksien pienentyessä sivistyksen sektorilla on käytettävissä vuosittain yhä pienenevä määrä rahaa.

Samaan aikaan lasten arjen ja oppimisen haasteet ovat lisääntyneet. Tarvitsisimme enemmän rauhaa luokkahuoneisiin, pienempiä ryhmäkokoja ja enemmän opettajia. Tarvitsisimme lisää erityisopettajia, koulunkäynnin ohjaajia ja resurssiopettajia; enemmän aikuisia koulun arkeen.

Kevään etäopetusjakso kuormitti Suomen opetushenkilöstöä valtavasti. Vanhemmilta vaadittiin venymistä, jaksamista ja aikaa kuunnella lapsia ja auttaa läksyissä, samalla kun yrittivät tehdä etätöitä. Oppilailta vaadittiin uudenlaista jaksamista, keskittymiskykyä ja kykyä ohjata omaa toimintaansa.

Vaikka etäopetusjaksolla oli varmasti osalle oppilaista myönteisiä vaikutuksia, se toi mukanaan myös suuria vaikeuksia osalle oppilaista. Kevään aiheuttamaa oppimisvajetta paikataan OAJ:n mukaan useamman vuoden ajan. Meillä ei olisi varaa lisätä enää yhdenkään lapsen haasteita.

Kirjoittaja Jenna Alaspää on vihreä kunnanvaltuutettu Kaustiselta

Onnen voi joutua kätkemään

Kun odottaa ja toivoo, tieto raskaudesta on suunnaton ilo. Uutinen, jonka haluaa jakaa koko maailman kanssa. Minusta tulee äiti! Tältä ainakin julkaisut omassa sosiaalisen median virrassa näyttävät – rakkautta, iloa, ja käsiä vatsakummun päällä. Mutta paljastaako sosiaalinen media jälleen kerran vain osittaisen näkökulman odotukseen? Mietin tätä paljon, kun odotin toista lastani.

Raskaus on yksityinen asia, jonka voi oikeutetusti haluta jakaa vain läheisimpien kanssa. Tästä huolimatta raskaus on myös näkyvä, ja sen myötä hyvinkin julkinen asia. Aina ei ole kyse siitä, etteikö haluaisi jakaa asiaa koko maailmalle. Muu elämä voi tulla eteen. Miten juhlia raskautta, jos työsopimus on katkolla tai työnhaku kesken?

Raskaussyrjintä on laissa kielletty, mutta tästä huolimatta syrjintä raskauden tai perhevapaiden perusteella on yksi yleisimmistä työelämän syrjinnän muodoista.

Naiset työskentelevät miehiä useammin määräaikaisissa työsuhteissa. Kun nainen saa uuden työpaikan, on se todennäköisesti määräaikainen (54 prosenttia uusista työsuhteista), kun taas miehillä vain 42 prosenttia uusista työsuhteista on määräaikaisia. Tilastokeskuksen mukaan erityisesti 25–34-vuotiaat naiset tekevät silpputöitä. Vaikka kuinka haluaisi jakaa iloisen uutisen perheenlisäyksestä, se ei välttämättä tunnu mahdolliselta määräaikaisen työsuhteen ollessa katkolla. Onnen voi joutua kätkemään.

Lapsen saaminen on yksityinen asia, joka saa julkisen muodon. Halusi vauvasta kertoa tai ei, jossain vaiheessa asia tulee kuitenkin yleensä näkyväksi. Nykyään ventovieraat ryntäävät koskettelemaan vatsaa harvemmin, mutta moni raskaana oleva törmää kuitenkin yhä erilaisiin alentaviin kommentteihin. Raskaana olevaa voidaan pitää huonosti töistään suoriutuvana, koska hänhän on koko ajan väsynyt, hormonit heittelevät tai vähintään ajatusten täytyy olla muualla. Tai sitten vaativat tai haastavat työtehtävät, joita odottavan äidin on pitänyt tehdä, näyttävät äkisti siirtyvän muille.

Kun kysyin asiasta lapsen saaneilta ystäviltäni, nousi keskusteluissa esiin myös vakituisissa työsuhteissa olevien negatiiviset tunteet ja kokemukset. Monelle oli käynyt niin, että omia työtehtäviä oli uudelleenjärjestelty vanhempainvapaiden aikana. Kun töihin palaamisen aika alkoi lähestyä, sai pelätä onko omaa työtä enää jäljellä. Ketään ei sentään ollut irtisanottu, vaikka näinkin voi käydä. Sen sijaan jotkut olivat itse päätyneet etsimään uutta työtä. Vaikka raskaus olisi kuinka toivottu ja odotettu, harva voi keskittyä vain iloitsemaan.

Isätkään eivät jää syrjinnän ulkopuolelle. Tiedostetut tai tiedostamattomat asenteet voivat vaikuttaa siihen, kuinka isät jäävät perhevapaille.
Vaikka syrjintä raskauden tai perhevapaiden perusteella on laitonta, asian riitauttaminen on harvoin helppoa. Mitä tehdä, jos haluaa työllistyä samaan yritykseen uudelleen? Riittävätkö voimat? Ammattiliitosta saa apua ja tukea, mutta jos onkin sen ulkopuolella?

Odottavien ja perhevapailla olevien äitien syrjintä näkyy myös tilastoissa. Naisten palkkataso kääntyy laskuun äidiksi tulemisen myötä. Isien palkkatasoon lasten saanti ei vaikuta.

Vanhemmaksi tuleminen on yksi elämän ihanimpia asioita. Jokaisen pitäisi halutessaan uskaltaa ja voida kertoa tästä ilo uutisesta – ilman pelkoa työpaikan menetyksestä.

Lainsäädäntöä on täsmennettävä niin, että raskaus ja perhevapaiden käyttö eivät saa vaikuttaa määräaikaisen työsuhteen jatkumiseen. Perhevapaalta palaavien työsuhdeturvaa on parannettava. Lisäksi tarvitaan perhevapaauudistus. Sillä mitä tasaisemmin perhevapaat jakautuvat, sitä vähemmän syitä syrjiä juuri hedelmällisessä iässä olevia naisia työnantajilla on. Tästä hyötyisivät paitsi tulevat äidit, ylipäätään naiset ja erityisesti nuoret naiset, jotka ovat yliedustettuina määräaikaisissa työsuhteissa.

Jos lapsen saantia halutaan edistää, raskaussyrjintään on puututtava.

Lotta Alhonnoro
Kirjoittaja on vaasalainen vihreä valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen

Uskallanko sanoa F-sanan?

Toukokuussa eräässä kokouksessa mainitsin tehneeni erään asian, koska se oli mielestäni feministinen teko. Sain vastaukseksi ihmettelyn: ”Pitääkö siitä feminismistä aina puhua?” Sain kuulla, että esimerkiksi kuntapäättäjiksi kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus hakeutua, joten tasa-arvo maassamme toteutuu.

Tuossa tilanteessa tunsin jonkinlaisen piston siitä, millaiseen tilanteeseen jouduin ja olo oli hieman kiusaantunut. Tunsin, että feminismi-sanan ympärillä leijuva musta pilvi on vaarassa laskeutua ylleni ja tahrata minut jollain tavalla pysyvästi.

Sitten tuli kesäkuu, jonka aloitin kertomalla parille rakkaalle työkaverille lounaalla aiheesta keskustellessamme, että mitä se feminismi oikein pitää sisällään. Ei, feminismi ei tavoittele naisten ylivaltaa miehiin nähden, vaan ihmisten välistä tasa-arvoa. Joskus siihen täytyy pyrkiä myös positiivisen syrjinnän keinoin, sillä mahdollisuuksien tasa-arvo ei välttämättä vielä takaa todellista mahdollisuutta tasa-arvon toteutumiseen. Tästä pääsemmekin viime päivinä hallituksen tasa-arvo-ohjelman julkaisun myötä keskustelua herättäneeseen termiin ”intersektionaalinen feminismi”, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa kaikkien niiden tekijöiden huomioimista, jotka voivat haitata yksilön tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa. On vaikea ymmärtää miksi asia herättää niin laajaa vastustusta, tuntuu että pelkkä yksi sana riittää siihen, että osa ärsyyntyy ja siirtyy puolustuskannalle.

Kesäkuu jatkui omasta mielestäni erityisen synkkänä tasa-arvotyön näkökulmasta katsottuna. Perussuomalaisten ajatushautomo julkaisi teoksen verran rasistisia ja naisvihamielisiä näkemyksiä ja kenttäpiispa haaveili paluusta vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin naisten paikka oli kotona. Lopuksi vielä eduskunta äänesti kansanedustaja Mäenpään syytesuojan puolesta ja antoi siten lisää tilaa yhteiskunnassa jatkuvasti muutenkin vahvistuvalle rasistiselle puheelle. Etelä-Pohjanmaan kansanedustajista vain yksi äänesti syytesuojaa vastaan.

Kesäkuussa tapasin myös työni kautta nuoren naisen, joka kertoi naispuolisten ikätovereidensa ja oman perheensäkin perustelleen hänen kohtaamaansa kiusaamista muun muassa hänen käyttämillään paljastavilla vaatteilla. Näin asia oli jo, kun minä olin teini-ikäinen, varmasti myös, kun äitini ja mummuni olivat teini-ikäisiä. Vieläkin naista saa monen mielestä huoritella, ja joidenkin mielestä myös hänen koskemattomuuttaan loukata, jos hän pukeutuu paljastavasti. Perussuomalaisten ajatushautomon julkaisu veti nämäkin mutkat suoriksi toteamalla, että usein nainen tarkoittaa kyllä, vaikka kieltäytyisikin seksistä. Näyttää siltä, ettei tasa-arvo suinkaan ole valmis. Välillä tuntuu, että askeleet astutaan itseasiassa taaksepäin.

Eduskunnassa sukupuolijakauma alkaa olla tasapainossa, kuntapolitiikassa Etelä-Pohjanmaalla tilanne ei kuitenkaan ole näin valoisa. Kotikaupungissani Alajärvellä tilanne on maakunnan synkin, valtuutetuista naisia on vain 17%, mutta koko maakunnan tasolla katsottuna naisten edustus on heikkoa, positiivisen poikkeuksen tekee ainoastaan Ähtäri. Myös valtuutettujen keski-ikä on monella paikkakunnalla huomattavan korkea, Alajärvellä jopa 54 vuotta. Jotta päätöksenteko olisi aidosti kaikkien kuntalaisten näköistä, tulisi myös päättävissä elimissä erilaisten ihmisten edustus toteutua. Kuten viimeiset viikot ovat todistaneet, tässä maassa tarvitaan tasa-arvoa edistävää ja syrjinnän vastaista politiikkaa, Etelä-Pohjanmaalla sitä tunnutaan tarvitsevan erityisen kipeästi. Tällä hetkellä rakas maakuntamme rakentaa ahkerasti profiilia konservatiivisena, rasistisena ja (Saako sen sanoa?) – varsin takapajuisena maakuntana, joka lähinnä karkottaa nuoret toisaalle.

Itse annan nyt intersektionaalisen feminismin pilven laskeutua päälleni, eikä se ole musta pilvi, vaan raikas tuulahdus. Feminismistä on tehty kirosana sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät ole aiheeseen perehtyneet, eivätkä usein tiedä siis mistä puhuvat. Mitään ihmisryhmää tallovat teot eivät ole feminismiä. Feministiksi itsensä esittelevästä henkilöstä et voi tehdä juurikaan muita päätelmiä, kuin että hän on tasa-arvon kannattaja. Feminististä politiikkaa voi myös toteuttaa erilaisin, itselle sopivin tavoin. Ja kyllä, feminismistä pitää puhua yhä ja jatkuvasti, ehkä entistä kovempaakin, eikä feminismiään ainakaan pitäisi joutua pitämään piilossa.

Siis, naiset, nuoret, feministit, vähemmistöjen edustajat koko vaalipiirissä, asettukaa ehdolle kuntavaaleihin, jotta ihmisillä on mahdollisuus äänestää moniäänisempiä valtuustoja. Vihreät antavat hyvän alustan tasa-arvoa edistävälle ja syrjintää vastustavalle politiikalle, mutta tärkeintä on lähteä mukaan. Näytetään yhdessä, että meidän Etelä-Pohjanmaamme on tarkoitettu ihan kaikille.

Ilmoittaudu itse ehdolle, tai ehdota tuttavaa:
http://www.vihrealakeus.fi

Jenni Kuisti
Alajärveläinen varavaltuutettu, Etelä-Pohjanmaan vihreiden varapuheenjohtaja

Viha on vieras laji.

Ensi vuoden kuntavaalit alkavat pikkuhiljaa näkyä lehdissä ja sosiaalisessa mediassa ehdokasjulkistuksina. Yksi julkistuksista oli omassa ystäväpiirissäni odotettu ja ensimmäinen lajiaan, kun Etelä-Pohjanmaan vihreät nimesi ensimmäisen vihreän ehdokkaan Ilmajoella. Tietyissä piireissä julkistus kuitenkin otettiin vastaan masentavalla tavalla. Uutista kommentoitiin ja jaettiin pilkaten, vähätellen ja jopa uhkaillen. Näkyvät hahmot miettivät jo ääneen miten ehdokas saadaan kyyditettyä Lapualle tai muuten vain poistettua ehdokaslistalta.

Tämä pyrkimys estää ehdokkuus  jäi pyörimään mieleeni. Demokratian idea on se, että politiikkaa tehdään yhdessä ja yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Kuntapolitiikassa päämäärä on kehittää omaa kuntaa mahdollisimman mukavaksi ja hyvin toimivaksi. Rahaa on rajallinen määrä, joten sen kohdistaminen järkevästi ja tehokkaasti on kuntapolitiikan tärkein tehtävä. Mitä useampi  ihmisryhmä, ikäryhmä, ammattiryhmä ja sukupuoli on mukana keskustelussa, sitä paremmin varmistetaan kuntalaisten äänen aito kuuleminen. Olisi hölmöä olettaa, että yksi poliitikko, vaikka olisi miten hyvä, voisi edustaa kaikkia tasapuolisesti ja ymmärtäisi kaikkien perspektiivit ja tarpeet. Tarvitaan mahdollisimman monenkirjava joukko keskustelemaan ja päättämään asioista. Jos jokin ryhmä suljetaan pois, sillä sotketaan ainoastaan demokraattinen päätöksenteko. 

Politiikka on myös keskustelutaitoa, argumentointia ja oman kannan perustelua. On tärkeää, että poliitikko uskaltaa haastaa myös oman näkökulmansa ja pystyy tarvittaessa vaihtamaan mielipidettään. Uusi näkökulma täytyy ensin saada jostain, että sen voi omaksua. Sitä ei välttämättä löydy omasta viiteryhmästä, mutta se voisi tulla poliittiselta kilpailijalta. Voiko toinen mielipide olla oletusarvoisesti vaarallinen tai uhka päätöksenteolle? Jos toinen pystyy perustelemaan näkökulmansa, eikä itse pysty siihen vastaamaan asiallisella argumentilla, voi olla tarpeen vaihtaa omaa mielipidettään.

Tämä ajatus on ollut takaraivossani, kun olen seurannut kesäkuun aikana mediassa olleita aiheita. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra käytti A-studiossa poliittisesta vastustajasta sanaa ”vihollinen”. Toisen kerran samaa sanaa huomasin käytettävän, kun kansanedustaja Ano Turtiainen selitteli tviittinsä aiheuttamaa kohua. Onko todella niin, että mielipiteen haastava ääni halutaan esittää vihollisena? Tuleeko eriävän mielipiteen esittäjiin suhtautua kuin vihollisiin vai onko eriävä mielipide vihollinen? Sana on niin outo politiikan kontekstissa, että sitä täytyy oikein erikseen jäädä määrittelemään ja mutustelemaan.

Sanakirja määrittelee vihollisen henkilönä, joka on vihan, kaunan tai vihamielisyyden kohteena. Politiikassa vihollisia ei pitäisi olla. Kaikkien kanssa tulisi pystyä keskustelemaan asiallisesti, vaikka oltaisiinkin eri mieltä. Vanha sanonta ”asiat riitelevät, eivät ihmiset” pitää sisällään politiikan ideaalitilanteen. Jos keskustelu alkaa henkilöön menevällä pilkkaamisella, väheksymisellä tai muulla henkilöön kohdistuvalla perusteettomalla kritiikillä, ei voida milloinkaan päästä järkevään keskusteluyhteyteen. Jokaisen kuntapoliitikon täytyy hyväksyä se tosiasia, etteivät kaikki ihmiset tule milloinkaan olemaan kaikesta samaa mieltä. Kaikki ovat kuitenkin samassa kunnassa asuvia ihmisiä, joiden kanssa täytyy pystyä tulemaan toimeen ja joiden kanssa täytyy pystyä käyttäytymään asiallisesti. Päätökset tehdään enemmistön haluamalla tavalla, mutta oman mielipiteensä saa antaa muiden kuultavaksi.

Politiikka on myös sitä, että käyttäydytään kuin aikuiset. Jos joku ilveilee tai vääntelee naamaansa, tälle ja hänen ryhmälleen tulee sanoa siitä suoraan ja selvittää välit. Kaikki häviävät, jos ryhmien välit kiristyvät jonkin lapsellisen kaunan kantamisen vuoksi ja johtaa loan heittämiseen. Opettajana tämä tuntuu aivan käsittämättömältä, mutta jotkut eivät ole päässeet vieläkään kouluaikaisista käytöstavoistaan.

Jos haluamme saada uusia ihmisiä kiinnostumaan politiikasta ja pidettyä vanhemmat osaajat mukana, yhteisestä työilmapiiristä on pakko huolehtia. Ei valtuutetun työstä niin paljoa makseta, että sitä viitsisi huonossa ympäristössä tehdä. Se on antoisaa työtä, mutta vaatii myös paljon. 

Toivon seuraaville yhdeksälle kuukaudelle kampanjointirauhaa ja sivistyneitä keskusteluja. Eri mieltä saa tietenkin olla, mutta toivon jokaisen pystyvän perustelemaan oman kantansa ilman, että hyökkäävät henkilöä kohti. Kiusaaminen ei sovi kouluun, työpaikalle, valtuustoon, eikä vaalityöhön.

Mikko Muilu
Vihreä kaupunginvaltuutettu
Seinäjoki

Korona – Mitä siitä opittiin?

Tätä kirjoittaessa eilen (18.6.) ei ollut HUSsin alueella löytynyt yhtään positiivista näytettä, ensimmäisen kerran sitten helmikuun, vaikka näytteitä otettiin 546kpl. Eli tällä hetkellä korona on todella hyvin hallinnassa.

Minä olin kuvitellut aina että tälläisiin asioihin on meidän hyvinkin tunnollisessa ja pendantissakin yhteiskunnassa varauduttu hyvin. Suomalainen realismi, ja joskus jopa pessimismin puolelle lipsahtava suhtautuminen asioihin, luulisi aiheuttaneen sen että viimeistään kun alettiin puhua siitä että ilmastonmuutos tuo kaikenlaisia mahdollisia kriisejä maapallolle (jotka vaikuttaa tottakai meihinkin), olisi suunnitelmat laitettu kuntoon ainakin julkisella sektorilla.

Luulin että 2020 olisi kouluilla selvät sävelet siitä mitä tehdään jos joudutaan etäopetukseen ja digivälineet otetaan käyttöön. Tietääkseni pohjoisimman Suomen oppilaille on etäopetus jo vuosia ollut ihan tuttua, joten miksi siitä ei ole olemassa kunnollista yhtenäistä ohjeistusta?

Miten on mahdollista että kun on puhuttu että kaikille lapsille pitäisi kuntien hankkia tabletit käyttöön, ja joissain kunnissa on näin tehtykin, nyt koko digi-juttu tuli ihan puskista? Miten kouluilla tai edes opettajilla ei ollut yhtenäisiä ohjeistuksia miten etäopetusta toteutetaan? Jotkut opettajat nääntyivät työtaakkansa alle, ja jotkut vanhemmat ja oppilaat samoin. Jotkut pääsivät hyvinkin helpolla, ehkä jopa liian. Tuntui että oli olemassa yhtä monta tapaa toteuttaa etäopetusta kuin oli opettajiakin. Luulisi että olisi aika helppo tehdä niin että kun kaupungissa on vaikka kymmenen opettajaa jotka opettaa nelosluokkalaisille matematiikkaa, niin yksi opettajista tekisi aina yhdestä kirjan luvusta/aiheesta opetusvideon jonka voisi näyttää oppilaille, ja oma opettaja olisi sitten chatissa vastaamassa oppilaiden kysymyksiin. Ei jokaisen opettajan tarvitse tehdä omaa materiaalia videolle jokaiselle päivälle, eihän siinä ole mitään järkeä, eihän jokainen opettaja tee omaa matikan kirjaakaan omalle luokalleen.

Tai mitä jos, ei uusittaisikaan tämän tästä oppikirjoja, vaan käytettäisiin se vaiva ja raha siihen että niistä kirjojen luvuista tehtäisiin jo kirjan tekijän puolesta opetusvideot siltä varalta että tulee tilanteita että sellaista tarvitaan? Kuitenkin netti on jo nyt väärällään jos jonkinlaista videota ja systeemiä missä tehdään tehtäviä, nyt niistä oli luultavasti vaan haittaa kun vanhemmat joutuivat omien töidensä ohessa opettelemaan niitä.

Taloyhtiöissä, julkisissa rakennuksissa ja liikekiinteistöissä pitää lain mukaan olla pelastussuunnitelma, ja sekä julkisella sektorilla että yrityspuolella tehdään usein strategioita joilla ohjataan kehitystä vuosiksi eteenpäin. Jos kerran tälläisiä erilaisia visioita ja skenaarioita käydään läpi muutenkin, niin miksi ei ole suunnitelmia sille että kun globaali kriisi iskee, niin mitä meidän firma tekee, miten siirrytään ripeästi etätyöskentelyyn?

Kun taloyhtiöissä, kouluissa, päiväkodeissa ja vastaavissa pitäisi olla esim. jodia jaettavaksi, miksi ei hengityssuojaimia, käsidesiä ja suojakäsineitä? Ei se riitä että kellarissa säilötään parit kumisaappaat, lapio ja entisen presidentin kuva, pitää olla varautumisvälineistö nykypäivän uhkia vastaan.

Myös kolmannen sektorin pitäisi olla varautunut tälläiseen kriisiin joka koettelee ihmisiä sekä psyykkisesti että fyysisesti. Pitäisi olla yhteistyösuunnitelma kaikkien paikkakunnan tahojen kesken jotka esim. jakavat ruokaa normaalioloissakin. Pitää olla tiedossa kuka jakaa, mitä jakaa ja millä jakaa. Pitäisi olla tiedossa kaikki kuljettajat ja kuljetuskalusto jotta niitä voitaisiin tarpeen vaatiessa koordinoida keskitetysti vaikka kunnan sosiaalipuolelta tai isomman yhdistyksen tai järjestön toimesta.

Auttajia löytyi paljon nytkin, mutta varmasti oli aika paljon kohtaanto-ongelmaa, millä auttaja ja autettava löytäisivät toisensa. Pitäisi olla järjestelmä mihin ihmiset saisivat ilmoittaa suoraan vaikka puhelimitse tai netin kautta jos tarvitsevat jotain apua, vaikka ruoka-apua tai jotain asiointiapua ollessaan kotonaan karanteenissa tai joutuessaan yllättäen työttömäksi tai lomautetuksi. Tämä kriisi näytti miten nopeasti tulee uusia avuntarvitsijoita ja miten vaikea ihmisen on yhtäkkiä tietää mistä voi pyytää apua, varsinkin jos ne normaalit paikatkin sulkevat ovensa rajoitusten takia. Ulkomaille lähetetään nopean toiminnan joukkoja erilaisiin kriiseihin, joten olen kuvitellut että niitä on varalla myös kotimaassa.

Minulle tämä kriisi opetti sen, että meillä todellakin on erittäin toimiva yhteiskunta. Meillä on yhteistyökykyinen hallinto, infra pelaa, sairaanhoito muuntuu nopeasti tilanteen mukaan, kansalaiset haluavat auttaa toisiaan eikä edes vessapaperi ja halpa makaroni loppunut kaupoista kuin hetkellisesti ja paikallisesti. Paljon tehtiin hyvää ja oikein, ja hyvinkin nopealla tahdilla siihen nähden että edes lait eivät olleet ajan tasalla tälläisen varalta.

Meillä on kansakuntana rahkeita vaikka mihin: meillä alettiin valmistaa suojatarvikkeita, käsidesiä ja kehittämään rokotetta. Yrittäjät keksivät uusia tapoja joilla palvella asiakkaitaan ja saada myyntiä vaikka liikkuminen oli rajoitettua, ja ihmiset olivat valmiita tukemaan yrityksiä kriisin yli. Kyllä minä meidän maalle annan 9 kouluarvosanaksi, huomautuksella että vielä jäi vähän parannettavaa seuraavaan kertaan.

Kirjoittaja Johanna Laakso on pitkäaikainen vihreä aktiivi Kokkolasta

Luonto ei saa olla itsestäänselvyys!

Ihmisten luonnon tuhoamisvauhti on kiihtynyt äärimmilleen. Luonto on ihmisen mielestä ihmistä varten, eikä ihminen luontoa varten niin kuin sen pitäisi olla. Viime aikoina on ollut havaittavissa monia jo kauan sitten ennustettuja asioita luonnon tilan heikkenemisessä, kuten pölyttäjien vähentyminen, vesipula, ankarat myrskyt ja kuivuuskaudet.

Nämä Suomessa kaukaisilta tuntuvat asiat ovat hiljalleen alkaneet hiipiä lähemmäs myös rajojemme sisäpuolelle. Tänä vuonna esimerkiksi Yle kampanjoi ”Pelasta pörriäinen” -teemalla ja välittää tietoa pölyttäjähyönteisistä mediassa. Viime kesänä Petäjävedellä Keski-Suomessa talousvesi oli vähissä kahden vuoden kuivuuden jälkeen. Vesipula jatkui pitkälle syksyyn.

Ekosysteemi on luonnon kokonaisuus, johon kuuluvat elävät kasvit, sienet, bakteerit, isot ja pienet eläimet, sekä eloton materiaali, kivikehä ja vesi, joka kiertää ekosysteemissä esiintyen siellä eri muodoissaan. Ekosysteemissä on monta liikkuvaa osaa, myös ihminen on osa ekosysteemiä. Ekosysteemin tasapainoa on kuitenkin helppo häiritä. Esimerkiksi kasvinsuojeluaineilla aiheutetaan hyönteisten ja bakteerien häviäminen, jonka seurauksena ekosysteemin tasapaino järkkyy ja häiriötila ilmenee lajikatoina, massaesiintyminä tai muunlaisina katastrofeina.

Maataloudessa on käytetty esimerkiksi yleisesti glyfosaattia tappamaan rikkakasveja viljelykasvustoista. Tällä aineella on muitakin yllättäviä vaikutuksia, kuten se, että sen käyttö hävittää maaperästä rikkakasvien lisäksi myös hyviä bakteereita. Toisaalta haitalliset itiöt ja sienet saattavat lisääntyä, jonka seurauksena viljelyksillä ilmenee kasvitauteja. Myös muut kasvinsuojeluaineissa käytettävät apu- ja tehoaineet ovat myrkyllisiä erityisesti pölyttäjähyönteisille. Ja iso osa ravintokasveistamme on hyönteispölytteisiä. Eli me nautimme tällaisesta globaalista ekosysteemipalvelusta, jonka luonto meille tarjoaa maksutta. Miettikää, miten paljon esimerkiksi omenapuidemme käsityönä pölyttäminen maksaisi, jos pölyttäjähyönteisiä ei olisi.

Jotenkin maataloudessa ollaan unohdettu se, että maaperän kasvukuntoa tulisi parantaa. Vaikka maanviljelijöillä tuleekin olla kasvinsuojelukoulutus suoritettuna ja integroidut kasvinsuojelumenetelmät opeteltuina, ei ruiskutuksia tunnuta kuitenkaan voitavan välttää. Maatalous on edennyt niin edistyksellisiin toimiin ja tavoitteisiin tehokkuuden suhteen, ettei satoa saa menettää yhdenkään hyönteistuhon vuoksi, koska sen torjumiseen löytyy kasvinsuojeluaine ja -keino.

Toisin on onneksi luomuviljelyssä. Luomu -lyhennehän tulee alun perin luonnonmukaisesta viljelystä. Luonnonmukainen viljely on ekosysteemin kokonaisuuden huomioivaa viljelyä luonnon ehdoilla kaikki öttiäiset sisällytettyinä mukaan – ”kaikilla mausteilla”. Maaperän kasvukuntoa ei mitata ainoastaan sadon määrällä, vaan sen sisältämien bakteerien ja pieneliöiden määrälläkin on väliä. Maaperä on elävää, sen rakenne pyritään pitämään kuohkeana ja kosteutta sopivasti pidättävänä. Toki satokin yleensä lisääntyy, kun maaperän kunnosta huolehditaan. Myös monimuotoisuudesta pidetään kiinni ja mietitään viljelykierto siten, että hyödynnetään suojakasviominaisuudet aina kun mahdollista. Vanha hyvä keino on viljellä porkkanaa, sipulia ja persiljaa vierekkäin, jotta ne torjuvat ristiin toistensa tuholaisia.

Luomussa ei käytetä keinotekoisia lannoitteita, tämä vähentää erityisesti ravinnepäästöjä vesistöihin. Tavallisilta maatalousmailta valuu vesistöihin huomattavia määriä ravinteita sateiden mukana. Vesi kuljettaa ojien kautta vesistöihin fosforia ja typpeä, jotka ovat liuenneina hyvin tehokkaita kasvun lisääjiä muun muassa leville. Erityinen vitsaus varsinkin täällä Etelä-Pohjanmaalla ovat jokakesäiset sinileväkukinnot järvissä. Tämä johtuu vesien rehevöitymisestä eli ravinteiden karkaamisesta pelloilta veteen. Valitettavasti siellä pellossa ei ole aina juuri oikealla hetkellä kasvia imemässä ravinteita, kun niitä sinne lisätään ja siksi ravinteet pääsevät liukenemaan.

Laaja sinileväesiintymä voi estää vesistön hyötykäytön jopa useiksi viikoiksi kesällä. Olen huolestuneena seurannut esimerkiksi Alajärven useissa järvissä lisääntyneitä sinileväkukintoja. Sinileväinen vesi voi aiheuttaa myrkytys- ja iho-oireita, joten sitä ei voi käyttää kastelu-, uima- tai löylyvetenä. Osa sinilevistä on myrkyllisiä. Sinilevien myrkyt voivat vaikuttaa myös kaloihin, joten kalastamista sinileväisestä vedestä olisi hyvä välttää. Tämän runsaan 16 vuoden Alajärvellä asumisen aikana sinileväesiintymät ovat lisääntyneet myös kirkasvetisissä järvissä, kuten Kaartusessa ja Iiruujärvessä. Osa ihmisistä ei valitettavasti edes tunnista sinilevää. Näihin edellä mainittuihin järviin vaikuttavat myös metsähakkuut, joita rannoilla on ollut runsaasti. Varsinkin avohakkuualueilta ravinteita liukenee ja kulkeutuu metsäojien kautta järviin. Lisäksi viime vuosien kuivuus on madaltanut pohjavesien pintaa, jolloin näihin lähdevaikutteisiin järviin ei virtaa enää pohjavettä yhtä paljon kuin normaalina vuonna, jolloin veden ravinnepitoisuus kasvaa.

Etelä-Pohjanmaalla on lantaa liikaa suhteessa lannan levityskelpoiseen peltopinta-alaan nähden. Tämä on yksi tekijä, minkä vuoksi alueellemme kannattaisi rakentaa lisää biokaasulaitoksia. Lanta voitaisiin kaasuttaa energiaksi ja lisäksi kaasutuksen kuivajäännöksessä ravinteet ovat paremmin kasveille imeytyvässä muodossa, kuin suoraan lantalasta maahan levitettynä. Eikä kaasutusjäännös haise! Kaikki voittavat, eikä naapuri valita, vaikka peltoa lannoitettaisiin juhannusaattona, niin kuin tapana on. Hyvää ja turvallista juhannusta!

Heli Hämäläinen on ammatillinen opettaja Alajärveltä. Hän oli Vihreänä eduskuntavaaliehdokkaana kevään 2019 vaaleissa, ja julkisti viime viikolla ehdokkuutensa vuoden 2021 kuntavaaleissa

2020 on näytön paikka

Tämä ei ole vitsi. Mitä yhteistä on Filippiineillä, Unkarilla, Intialla ja Amerikalla?

Maailman seuratessa jo viikon kestäneitä protestejä ja mielenosoituksia Amerikassa, muun maailman uutiset ovat jääneet vähemmälle huomiolle – mikä on täysin ymmärrettävää, sillä nykyiset protestit ovat pitkään jatkuneen struktuaalisen rasismin ja rotusyrjinnän tulos.

Meillä on käsissämme antirasismin #MeToo, joka tuo rasismia vastustavat entistä lähemmäksi toisiaan, entistä organisoidummin: tukimielenosoituksia on pidetty tätä kirjoittaessani Suomen lisäksi ainakin Kanadassa, Saksassa, Italiassa, Australiassa, Japanissa, Ruotsissa, Uudessa-Seelannissa, Hollannissa, Palestiinassa, Etelä-Koreassa, Tunisiassa, Tanskassa, Irlannissa, Englannissa, Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa. 

Näiden lisäksi BLM-graffiteista ja muraaleista löytyy kuvia ainakin Iranista ja Syyriasta. 

Sydäntäni liikuttaa enemmän kuin paljon ihmisten yhteinen, solidaarinen nousu vahingollisia rakenteita ja asenteita vastaan sekä oikeuden vaatiminen sorretuille. Me olemme koko ihmiskuntaa koskettavan vallankumouksen äärellä. Vallankumouksen, jonka ensitahdit ovat kaikuneet läpi koko kolonialistisen ihmiskunnan historian.

Käännetään nyt kuitenkin hetkeksi katse pois Amerikasta muualle maailmalle. Poliisiväkivalta on globaali ilmiö joka on tiukasti sidottuna ihmisoikeusrikkomuksiin, rasismiin ja ihmisvihaan.

Kun koronaviruksen vakavuus valkeni alkuvuodesta, peittyi pandemiaksi laajenneen epidemian alle muut uutiset. Yksi tällaisista pimentoon jäävistä uutisista koskee Intiassa tapahtuvaa väkivaltaa maan muslimiväestöä kohtaan. Sivusin asiaa edellisessä kolumnissani, mutta päivittäkäämme tietojamme, sillä puolessa vuodessa Intian tilanne on pahentunut rajusti.

Joulukuussa 2019 Intian parlamentti hyväksyi lakimuutoksen, jonka myötä kansalaisuutta hakevan henkilön uskonnollinen tausta on syy evätä hakemus. Lakimuutos ajaa maan jo ennestään ahtaalla olevan muslimiväestön entistä ahtaammalle. Helmikuussa tilanne kärjistyi mellakaksi, kun 23. päivänä pääministeri Modin hindunationalistipuolueen kannattajat kävivät muslimiväestön kimppuun Delhissä polttaen kauppojen ja muun omaisuuden lisäksi koteja ja moskeijoita. Mellakoissa loukkaantui yli kaksisataa, kuolonuhreja oli lähemmäs kuusikymmentä. Suurin osa uhreista oli muslimeja.

Yhdellä mellakoissa kuvatulla videolla näkyy viisi kadulla makaavaa loukkaantunutta muslimimiestä, joita pakotetaan laulamaan kansallislaulua poliisin hakatessa heitä. Human rights watchin raportin mukaan yksi näistä miehistä menehtyi saamiinsa vammoihin kahta päivää myöhemmin.

Ihmisoikeudet jäivät koronan jalkoihin myös Euroopassa.

Unkarissa LGBTQ+-oikeudet ovat kaventuneet entisestään: saatuaan lähes rajoittamattoman vallan koronan torjunnan myötä,  parlamentti hyväksyi toukokuun alussa uuden lain, joka eväsi trans- ja intersukupuolisilta ihmisiltä juridisen sukupuolen korjaamisen laillisesti. Toisin sanoen, mikäli sukupuoli-identiteetti ei vastaa henkkareihin merkittyä, joutuu jokaisella kerralla, kun henkkareitaan tarvitsee, tulemaan ulos kaapista täysin tuntemattomille ihmisille ja siten vaarantamaan omaa turvallisuutta entistä enemmän. 

Unkari on siis ottanut askeleen taaksepäin – Suomen tasolle. Suomessa juridisen sukupuolen vahvistaminen oikeaa identiteettiä vastaavaksi vaatii täysi-ikäisyyden lisäksi lausunnon kahdelta tutkimusryhmän psykiatrilta sekä lausunnon lisääntymiskyvyttömyydestä. Pakkosterilisaatiosta, siis. Uudistus, jonka tarkoituksena on muuttaa nykyinen translaki ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi junnaa yhä paikoillaan.

Kesäkuun alku taasen toi mukanaan massaprotestit Manilaan, kun filippiiniläiset osoittivat mieltään meneillään olevaa lakimuutosta vastaan. Ihmisoikeusaktivisteista globaalisti runsaasti kritiikkiä saanut lakimuutos (vapaasti käännettynä lakimuutos terrorismia vastaan, “anti-terrorism bill”) läpi mennessään tekisi laittomaksi “muiden kiihottamisen” terrorismiin puhein ja kirjoituksin, kyltein sekä muin tunnuksin ja julistuksin. Käytännössä terrorismiin kiihottavaa sisältöä olisi aivan mikä tahansa, mistä antiterrorismivaltuusto (anti-terror council) ei pidä, tai minkä voi laskea hallintoa arvosteltavaksi.

Tämän lisäksi lakimuutos antaisi hallinnolle luvan salakuunnella kansalaisia, pidättää mielivaltaisesti ilman pidätysmääräystä ja pitää heitä hallussaan neljäntoista päivän ajan ilman syytteitä. Terrorismiin kiihottamiseksi laskettavista teoista tuomittaisiin ehdottomaan vankeuteen kahdeksitoista vuodeksi. 

Kun sanotaan, että historia toistaa itseään, voisi luulla syklin olevan hieman enemmän kuin muutama vuosikymmen. Totalitarismi ja diktatuurit eivät syntyneet päivässä eikä edes kahdessa, vaan ne saivat itää pitkään ja rauhassa. On aivan liian helppoa uskotella itselleen ja muille, että asioille ei voi tehdä mitään; että maailma makaa kuin se makaa, sillä niin se on maannut tähänkin asti ja tulee makaamaan hamaan tulevaisuuteen. Kaikki on väliaikaista, sekä hyvässä että pahassa.

Eteenpäin meneminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan se vaatii työtä. Ja sitä työtä meidän täytyy tehdä joka päivä, joka hetki, täysin tietoisesti – ennen kaikkea yhdessä.

Aisha Benahmed on pohjanmaalta lähtöisin oleva vihreä aktiivi joka on Tampereen vihreiden nuorten hallituksen jäsen