Vetovoimaa säästäen

Tällä hetkellä kuntatalous on täynnä ”valintojen mahdollisuuksia”. Koronan kurittamana talous on valitettavasti pahassa alenevassa syöksykierteessä. Kuntapäättäjät ovat nyt paljon vartioina.

Useilla pienillä maaseutupaikkakunnilla on jo ennen koronaa painiskeltu pienenevän väestöpohjan ja verokertymän kanssa. Mietitään, miten houkutellaan nuoria takaisin opiskelujen jälkeen kotiseudulle, miten saadaan yrityksiin osaavaa työvoimaa ja miten saadaan lapsiperheitä lisää. Mitkä ovat ne vetovoimatekijät, jotka kääntävät sen muuttoliikkeen suunnan kaupungeista maaseudulle, mitä pitää olla, jotta ihminen viihtyy?

Tarpeet riippuvat paljon ihmisen iästä. Nuoremmat tarvitsevat koulutusta ja haluavat opiskella, muuttaa paikkakuntaa, nähdä maailmaa eri kantilta, kuin lapsuudenkodin nurkilta. Vanhemmat, jo perheelliset kaipaavat palveluja, perhepäivähoitoa, päiväkoteja, kouluja, terveys- ja neuvolapalveluja, sekä työtä. Vanhusväestön tarpeet liittyvät myös pitkälti palveluihin, kotihoito-, terveyspalveluihin ja asiointipalveluihin. Erityisryhmien palvelutarpeista nyt puhumattakaan. Perustarpeet on syytä saada tyydytettyä ilman sen suurempaa vaivannäköä. Harva oikeasti on niin valmis syrjäseudun omavaraisteluun tai ”Linkolamökkielämään”. Ensinnäkään niitä perikuntien ”Linkolamökkejä” ei saa ostettua riitaisilta kuolinpesiltä edes rahalla. Tragikoomista etten sanoisi!

Vetovoimaan vaikuttaa myös paikkakunnan ilmapiiri. Ilmapiiriin vaikuttaa puolestaan se, miten uusia ihmisiä tai asioita otetaan vastaan. Miten uutta kohdataan, kuinka se osataan jäsentää osaksi yhteisöä? Yhteisö, se on tärkeä monelle! Voiko yksilö tuntea olevansa olennainen osa yhteisöä, kokea itsensä tarpeelliseksi? Löytääkö jokainen oman sopivan paikkansa yhteisöstä ja kuinka paljon vaivaa sen eteen joutuu näkemään? Millainen ”pöhinä” paikkakunnalla vallitsee?

Esimerkiksi Alajärven kaupunki on valinnut sen tien, että säästöjä haetaan heikoimmassa asemassa olevilta ihmisiltä. Esimerkiksi toimintakeskus ja terveysasema ovat lakkautusuhan alla Lehtimäellä, joka liitettiin kuntaliitoksessa Alajärveen jo vuonna 2009. Asiointisuunta tulisi olemaan toinen kuin Alajärven keskustaajama, jos nämä lakkautettaisiin. Pahimmassa tapauksessa perheet äänestävät jaloillaan ja muuttavat muualle. Se on sellainen ”paha pyörä”, jos sen saa käyntiin, syntyy ketjureaktio, joka hävittää loputkin tästä maaseudun vetovoimasta.

Alajärven kuntapäättäjät ovat keski-iältään Suomen vanhimmasta päästä, mutta tässä porukassa ei valitettavasti asu riittävästi tämän päivän viisautta. Ehkä heillä on jo liian kauan lapsiperhearjesta ja muistot ovat kultautuneet. Alajärvellä ei ole toteutettu esimerkiksi lapsivaikutusten arviointeja, kun kyläkouluja lakkautetaan liukuhihnalta. Ei ole järjestetty kuntalaiskeskustelujakaan ennen isojen päätösten nuijimista. Nyt tarvitaan uutta virtaa päättäjäkaartiin ja jos vetovoimaa halutaan kasvattaa, ei heikommilta saa enempää säästää!

Tämän vuoksi olen Vihreiden ehdokkaana ensi kevään kuntavaaleissa. Lähde sinäkin ehdolle, niin saadaan vetovoimaa maaseudun kuntiin. Vihreille ovat tärkeitä koulutus, varhaiskasvatus, yhteisöllisyys, ihmisten tasa-arvoinen kohtelu ja hyvinvointi, mielenterveyspalvelut, sekä kestävä kehitys. Nyt pitää sijoittaa rohkeasti tulevaisuuteen ja lapset ja nuoret ovat tulevaisuuden yhteiskunta ja se, että pidetään kaikki mukana olennaisina osasina sitä yhteiskuntaa on tärkeää, koska Suomen kansa vanhentuu vauhdilla.

Vihreämpää huomista toivottaen,

Heli Hämäläinen
ammatillinen opettaja Alajärveltä, varavaltuutettu

Riittävän vihreä?

Kuva: Terence Sam

Arkeni on yhtä valitsemista.

Ollako töissä viime sekunnilla, vai viedäkö lapsi huutavana päiväkotiin. Suhatako nopeasti autolla palaveriin, vai skipatako illan vaeltelu pakkasen kirpakoittamassa metsässä. Ostaako nakkeja uuniin päivälliseksi, vai perehtyäkö uuteen masala-reseptiin. Mihin aikani riittää tänään?

Jos valitsen metsän, joudun valitsemaan myös nopean kulkuneuvon ja lounaaksi jotakin, joka ei vastaa käsitystäni hyvästä hiilijalanjäljestä, ekotehokkuudesta, tai mistään muustakaan mihin oikeasti uskon. Sama problematiikka toistuu päivälliselläni: tofu masalani vuoksi ei kukaan ole heittänyt henkeään, mutta toisaalta arkimausteeni ovat matkanneet lautaselleni tarkemmin ajateltuna niin kaukaa, ettei se oikeastaan ole edes järkevää.

Vaikeaa.

Arjen olemista ohjaa pitkälti ajan ja lompakon käyttö. Tasapainoilen itseni, työni, perheeni ja ympäristöni kannalta riittävän hyvien valintojen kanssa. On epäinhimillistä olettaa kaikkien ehtivän, saatika jaksavan tehdä kaikkea. Asia, joka meiltä vihreiltä usein unohtuu.

Viime keväästä voimistunut vahva kyläistyminen (ks. Nurmijärvi-ilmiö) haastaa kykymme elää kovien tieteiden tekemien eco-rated–tutkimusten tulosten mukaista elämää. Se haastaa käytännön mahdollisuutemme elää hiilijalanjäljen minimoinnin, luonnonsuojelun ja kestävän kehityksen kannalta ideaaleinta tapaa olla ja kuluttaa. Viimeisen 5-10 vuoden aikana on tuotettu uskomattoman paljon tietoa siitä, miten mikäkin asia palloa kuormittaa. ”Valitsen niin tai näin, aina se menee väärin päin”, huokaisee jo omakin palloni, informaatioähkyyn joutunut. Tiede esittää meille tuloksensa kuitenkin vain optimeina: miten meidän pitäisi pystyä parhaassa mahdollisessa tilanteessa toimimaan, valitsemaan, ajattelemaan.

Järkyttävimmätkin faktat luonnon tilasta ja kuluttamisemme vaikutuksista eivät muuta sitä tosiasiaa, että ihmiset näyttävät nyt pakenevan pois kasvukeskuksista nopeammin kuin kylistä maailmalle teollistumisen kulta-aikoina. Elämä asutuskeskittymien laitamilla ja maalla voimistuu. Pienistä paikallisista seuduista kotikuntani Ilmajoki on jo monta vuotta ollut muuttovoittokunta. Monet suuret suunnitelmat ja poliittiset linjapäätökset ovat kuitenkin tuntuneet jättävän huomioitta sen, että kiihtyvästi kasvava joukko suomalaisia haluaa asua vähän väljemmin. Silloin kannattaa ilmastohuolesta kumpuavan kieltopolitiikan sijaan keskittyä paikalliseen kehittämiseen.

Kaupunkiyhteisöjen ulkopuolella nyt olemassaolevat ympäristöystävälliset valinnat ovat liiaksi yksittäisten talouksien maksukyvyn varassa. Turbokompostoriin, aurinkopaneeleihin tai sähköautoon, tai jopa tavallista kalliimpaan luomulihaan satsaaminen on taloudellisesti mahdollista yhä harvemmalle ihmiselle myös tulevaisuudessa, kiitos koronan. Siksi tärkein kehitys tapahtuu nyt paikallistasolla hallinnollisella päätöksenteolla, kunnallisina hankkeina ja vanhalla kunnon kökkähengellä.

Viisas ihminen ajattelee aina kokonaisuutta. Saavutetuista eduista ei luovuta. Ajatus, jonka nk. linnavuosiltani kirkkaimpana muistan. Esimerkiksi, kantatie 67:lla ajaa tuhansia autoja päivittäin. Ajellessani autojonossa Seinäjoelle töihin ja takaisin katselen vieressä kulkevaa junanrataa. Miksi tuota rataa ei käytetä henkilöliikenteeseen? Ennen käytettiin, sillä Ossi-paappa ruukasi kulkea monta vuotta junalla Koskenkorvalta Seinäjoelle ja takaisin. Töissäkäyntiin menikin tosin koko päivä. Nykypäivänä on tilanne toinen, sillä junat ovat nopeita ja paikallislippujen hinnat pienempiä kuin auton käytön kulu. Näin auton käytön vähentäminen on helppo valinta, kun se ei tarkoitta omasta ajasta tai rahasta luopumista. Jos minulta kysytään, on vain ajan kysymys, kun Ilmajoella ja Etelä-Pohjanmaalla aletaan ottaa käyttöön paikallisia kyläkeskuksia halkovat rataosuudet tuhansien päivittäisten työmatkalaisten hyödyksi. Ja samaan syyssyyn valjastetaan paikalliset bussitoimijat palvelemaan työnantajia rataliityntöjen nivelvaiheisiin.

Riittävän vihreä tarkoittaa minulle sitä, että teen arjessani mahdollisimman vihreitä valintoja. Ne ovat valintoja, jotka ovat minulle mahdollisia. Yksinhuoltaja, joka laskee viimeisiä senttejään saadakseen vanhaan autoonsa dieseliä työhaastaatteluun päästäkseen, tekee omat riittävän vihreät valintansa omista lähtökodistaan. Voin olla vihreä, mutten yksityisenä henkilönä velaksi asti.

Kiellot ja rajoitukset eivät ole ratkaisu käänteentekevälle ilmastopolitiikalle. Mutta kehittäminen ja jo olemassa olevien mahdollisuuksien hyödyntäminen paikallisten ihmisten arjen realiteetit huomioiden on.

Let’s think outside the box.

Mrs. Roos

Kirjoittaja on ilmajokelaistunut työllisyysasiantuntija, lifecoach ja pappi sekä sivutoiminen ituhippeiljä.

Lisää luettavaa:

Luonto hoivaa mieltä ja kehoa, Mieli.fi.

Lähiliikenteen raitiovaunuille olisi tilaa Pohjanmaan junaradoilla, Yle.fi.

Urban Sprawl and Public Health, Public Health Reports 2002.

Kivinen tie hiilineutraaliuteen

Vaasan kaupunginvaltuusto teki jo vuonna 2016 päätöksen, että Vaasasta tulee hiilineutraali kaupunki. Periaatteessa tavoite on siis se, että vaasalaiset eivät enää edistäisi ilmaston lämpenemistä toimillaan. Kaupungin tai kunnan hiilineutraalius tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kunnan hiilinielut ovat yhtä suuria kuin hiililähteet. Eli maa, metsät ja muu kasvillisuus imevät vuosittain saman verran hiiltä kuin autot, asunnot ja teollisuus päästävät.

Hiilineutraaliuden tavoitevuodeksi asetettiin Vaasassa alun perin 2035. Viime vuonna tavoitetta kiristettiin vuoteen ”202X”, mikä tarkoittaa, että tavoite saavutetaan jossakin kohtaa kuluvan vuosikymmenen aikana.

Suomen kaupungeista esimerkiksi Lahti tavoittelee hiilineutraaliutta 2025, Turku 2029, Espoo, Jyväskylä ja Tampere 2030, Helsinki 2035 ja Oulu 2040. Koko Suomella hiilineutraaliustavoite on vuodessa 2035, Euroopan Unionilla puolestaan vuodessa 2050.

Seinäjoki lupaa vähentää 80% ja polttaa turvetta

Pienempiä tavoitteita asetetaan Hinku-verkostossa (hiilineutraalit kunnat): tavoitteena on 80% päästövähennys aikavälillä 2007-2030. Kolmessa pohjalaismaakunnassa Hinku-sitoumuksen on allekirjoittanut vain Seinäjoki, Satakunnan puolella Pori. Hinku-lähtövuoden 2007 tienoilla Suomen hiilipäästöt olivat kaikkien aikojen huipussaan, eli vähennyksiä ollaan tekemässä historiallisesta maksimiarvosta. Seinäjoki nojaa energiantuotannossaan vahvasti turpeeseen.

Pietarsaaren seudulla on vanhaa perua oleva ilmastostrategia, jonka tavoitteena oli 20%:n päästövähennys aikavälillä 1990-2020. Tavoite on otettu suoraan Euroopan Unionilta. Uutta strategiaa ollaan laatimassa, ja se pitäisi vahvistaa tänä vuonna. Pietarsaari nojaa vahvasti kivihiileen.

Kokkola on laatinut itselleen ilmastostrategian 2012, mutta siinä ei ole asetettu mitään mitattavia ja aikataulutettuja ilmastotavoitteita.

Pohjanmaan ruotsinkieliset kunnat vetoavat usein maakuntatason ilmastostrategiaan Österbottens klimatstrategi 2040. Siinä esitetään vuodelle 2040 sellaisia tiukkoja tavoitteita kuin että energiatehokkuus on ”kasvanut” ja energiankulutus ”laskenut” vuoteen 2040 mennessä verrattuna epäselväksi jäävään vertailuvuoteen ; tai että jätteitä on ”vähemmän” ja kierrätystä ”enemmän”. En viitsinyt soittaa Pohjanmaan liittoon ja kysyä että mitenkäs näiden tavoitteiden seuranta sujuu.

”Kyllä taloja pitää lämmittää talvella”

Hiilineutraalius näyttäisi olevan jokaisen itseään arvostavan kunnan tavoite, mutta tavoitteen saavuttaminen ei ole helppoa. Kunnassa tehdyt ilmastopäätökset ovat usein irrallisia eivätkä muodosta johdonmukaista kokonaisuutta. Toisinaan hiilineutraalisuuspäätös yritetään vain unohtaa vaivaantuneesti. Kunnissa, joissa on vihreitä päättävissä elimissä, unohtaminen on vaikeampaa.

Tässä kuulemiani perusteluja, miksi emme voi juuri tänään panostaa hiilineutraaliuteen :

• ”Ei kaikki voi mennä töihin bussilla.” (Ehdotettaessa julkiselle liikenteelle lisämäärärahaa.)
• ”Ei kaikki halua ruveta kasvissyöjiksi.” (Ehdotettaessa kasvispäiviä kouluruokailuun.)
• ”Kyllä taloja pitää lämmittää talvella.” (Ehdotettaessa kannustinta öljylämmityksestä luopumiseen.)

Seuranta toimii heikosti

Kun on asetettu tavoite, sen toteutumista pitää seurata. Tämä kuulostaa aika itsestään selvältä, mutta hiilineutraalisuuden kohdalle se ei todellakaan ole sitä. Sitran raportin mukaan esimerkiksi Kokkola ei ole seurannut ollenkaan oman ilmasto-ohjelmansa toteutumista vuoden 2012 jälkeen.

Vaasassa laaditaan vuosittain Energia- ja ilmasto-ohjelman seurantaraportti, jonka pohjana ovat konsulttiyhtiön vuosittain laskemat CO2-päästöt. Seurantaraportti on käsitelty tähän asti erillisessä ohjausryhmässä, jonka jäsen minä olen. Valtuustoon asti seurantaraportti ei pääsääntöisesti mene, eikä sitä ole julkisena asiakirjana saatavilla.

Seurantaraportti vaati kehittämistä, koska siinä ei suhteuteta lukuja ilmasto-ohjelman tavoitteisiin. Vuoden 2020 raportissa ei mainittu esim. Vaasan kaupungin välitavoitetta 30 %:n päästövähennyksestä vuosina 1990-2020.

Julkisia tietoja löytyy onneksi hyvin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) sivulta. Tietoja voi klikata kuntakohtaisesti, ja tuoreimmat tiedot ovat tätä kirjoitettaessa vuodelta 2018.

Vaasassa pienimmät päästöt, Närpiössä suurimmat

SYKE-päästöseuranta kertoo, että vuonna 2018 Vaasan päästöt olivat 4,8 hiilidioksidiekvivalenttitonnia (tCO2e) per asukas, Hinku-verkoston laskentatavalla ilmoitettuna. Koko Suomen päästöt olivat huomattavasti Vaasaa korkeammat, 6,9 tCO2e / asukas.

Näihin lukuihin eivät kuitenkaan sisälly kokonaisuudessaan Vaasan teollisuuden päästöt. EU:n laskentatavan mukaan huomattava osa teollisuuden päästöistä lasketaan omassa kategoriassaan ns. päästökauppasektorilla, erillään kunnista joissa tehtaat sijaitsevat.

Pohjanmaan kaupungit ovat yleensä keskimääräistä ”likaisempia” ainakin EU:n laskentatavalla : Kokkolassa päästöt vuonna 2018 olivat 8,9 ja Seinäjoella 9,1 tCO2e. Maaseudulle mentäessä tilanne vain pahenee : Kurikan päästöt olivat 15,2 tCOe. Närpiön tomaatit eivät ole erityisen ilmastoystävällisiä – kunnan päästöt olivat peräti 25,1 tCO2e per asukas!

Puunpoltto ja tuulivoima laskivat Vaasan päästöjä

SYKE-raportti kertoo myös, että Vaasan kokonaispäästöt vuosina 2005-2018 laskivat huomattavat 37%. Seinäjoella lasku oli samaan aikaan vaatimattomat 14% ja Kokkolassa vähän parempi 24%.

Ylivoimaisesti tärkein syy on Vaasan päästöjen pienenemiseen oli kaukolämmön päästöjen lasku – ne putosivat alle puoleen. Vaasassa alettiin vuodesta 2012 lähtien siirtyä kivihiilestä ja turpeesta puunpolttoon, mikä vähensi kaupungin kokonaispäästöjä yli kaksikymmentä prosenttia. Lisäksi vuonna 2015 valmistui Torkkolan tuulivoimapuisto, joka vähensi Vaasan kokonaispäästöjä noin viisi prosenttia.

Tällä hetkellä Vaasan tärkein päästölähde on tieliikenne (28 % kokonaispäästöistä), ja vanha ykkössaastuttaja kaukolämpö tulee toisena (24%).

Seinäjoella ykkössaastuttaja on edelleen kaukolämpö, jonka päästöt ovat kasvaneet rajusti 2000-luvun aikana. Seinäjoen Energia on panostanut vahvasti turpeenpolttoon, ja se näkyy.

Vaasa ajaa hiilivoiman alas 2025

Ilmastopolitiikkaa ei tietenkään voi tehdä vain peruutuspeiliin katsomalla. Tarvitaan myös tulevaisuuteen katsovia tiekarttoja, joissa asetetaan aikataulutettuja välitavoitteita ja hinnoitellaan ne euroissa ja hiiliekvivalenteissa.

Vaasan kaupungin energia- ja ilmasto-ohjelman seurantaryhmä sai tänä vuonna aikaan ”resurssiviisauden tiekartan” vuoteen 2029. Se kokoaa yhteen eri tahoilla tehtyjä pienempiä päätöksiä, mutta ei ole varsinaisesti suunnan näyttäjä. Tiekarttaa ei ole käsitelty valtuustossa tai kaupunginhallituksessa eikä se ole julkisesti saatavilla.

Resurssiviisauden tiekartta jakaa hiilineutraaliustavoitteen kolmelle aikajaksolle, joiden tavoitevuosina ovat 2020, 2025 ja 2029. Esimerkiksi vuoteen 2025 mennessä ajetaan alas kivihiilen päivittäinen käyttö, mutta se jää vielä kriisitilanteen varaksi.

Mitä tapahtuu vaasalaisissa yhtiöissä?

Kivihiilen alasajo ei ole Vaasan kaupungin vaan Vaasan Sähkö Oy:n tekemä päätös. ”Sähkö” onkin tällä hetkellä vaasalaisen ilmastopolitiikan edistyksellisin ja innovatiivisin toimija. Se on Vaasan kaupungin omistama yhtiö, joka on saanut viime vuosina uuden toimitusjohtajan ja uusia hallituksen jäseniä. Heistä yksi on vihreiden edustaja Ivanka Capova. Uuden tiimin kokoonpano näkyy yhtiön nykylinjassa ja lähivuosina myös Vaasan päästötilastoissa.

Vaasassa ilmastopolitiikka riippuu paljon yhtiöistä mm. Vaasan Sähkö Oy:sta ja esimerkiksi biokaasua tuottavasta Stormossen Oy:sta. Hyvää tässä on se, että yhtiöt kykenevät nopeaan päätöksentekoon, kunhan ensin päätyvät siihen että radikaali ilmastopolitiikka on niiden etujen mukaista.

Toisaalta yhtiöillä ei ole sellaista julkisuusvelvoitetta kuin kunnilla. Vaasalaisissa yhtiöissä tehdään kyllä paljon vaasalaisen ilmastotyön hyväksi, mutta suunnitelmista ja aikeista emme julkisesti emme itse asiassa tiedä kovinkaan paljon.

Lahden kaupungilla läpinäkyvä suunnitelma

Vaasan kaupungilla ei ole resurssiviisauden tiekartassaan tavoitevuodelle 2029 muuta konkreettia sisältöä kuin että puuttuva osa hiilineutraalisuustavoitteesta korvataan päästökaupan kompensaatioilla. Laskin että vuoden 2019 nettopäästöjen kompensoiminen vuoden 2019 päästöoikeuksien hinnalla olisi maksanut Vaasan kaupungille reilut 5 miljoonaa euroa. Ja tämä aikana, jolloin päästöoikeuden hinta oli koronaepidemian vuoksi poikkeuksellisen alhainen.

Voin vain kadehtia Lahden kaupungin hiilinielu- ja kompensaatiosuunnitelmaa. Se on hyväksytty päättävissä elimissä, se on julkinen ja mitä ilmeisimmin sitä pannaan täytäntöön tosissaan. Suunnitelmassa on asetettu tavoitteet vuosi vuodelta: kuinka vähennetään päästöjä, kuinka kasvatetaan hiilinieluja.

Lahden suunnitelma myös kertoo rehellisesti, että se on vajaa: tavoitevuodelle 2025 puuttuu vielä suunnitelma 150 000 hiilitonnin nielemisestä tai kompensoimisesta. Se tekee yli 20% vuoden 2017 päästöistä, eli tavoitteeseen on vielä matkaa. Mutta ensimmäinen askel ongelman ratkaisemiseen on ongelman tunnustaminen ja sen tekeminen läpinäkyväksi.

Vaasalla on pitkä tie edessään

Vaasalla on vielä matkaa hiilineutraalisuuteen. Vuonna 2018 kaupungin hiilinielut (lähinnä metsät) imivät 12% kaupungin päästöistä. Hiilineutraalisuus tarkoittaa siis, että tämä luku olisi pyöreät sata – joko niin, että hiilinieluja lisätään, tai että päästöjä vähennetään.

Vaasa on tähän asti hoitanut ilmastopolitiikkaansa ilman koherenttia suunnitelmaa, jossa kävisi ilmi mitä tarkalleen tavoitellaan ja seurataan. Se on johtanut erilaisten pikkupäätösten tekemiseen siellä täällä ja ajelehtimiseen.

Jos haluamme oikeasti saavuttaa itse asettamamme tavoitteet, kaikkien päätösten ilmastovaikutukset olisi arvioitava. Meidän on Vaasan kaupungin organisaation sisällä luotava kompakti yhteys päätöksiä tekevien luottamuselimien ja niitä valmistelevien ja toteuttavien virkamiesten kesken.

Lisäksi tavoitteiden saavuttamiseen tarvitsemme yhteistyötä kaupungin ja sen omistamien yhtiöiden sekä elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja muiden sidosryhmien välillä. Tätä yhteistyötä tehdään, mutta se ei ole kovin julkista. Kyse on kuitenkin meitä kaikkia koskettavasta yhteisestä asiasta, joten läpinäkyvyys ei liene tässä kohtuuton tavoite.

Jos haluat paneutua asiaan lisää:

SYKE – Kuntien ja alueiden khk-päästöt. SYKE on Suomen ympäristökeskus, joka koostaa maamme ilmastotilastot. Khk tarkoittaa tietenkin kasvihuonekaasuja. Jos haluat katsoa oman kotikuntasi päästöjä, klikkaa etusivulta ”Aluevalinta”. https://paastot.hiilineutraalisuomi.fi/

Ville Seppälä, EU:n ilmastopolitiikka – osa 1 : Päästökauppa. Tuhti blogikirjoitus Tieteen ja teknologian vihreiden VIITEn sivustolla avaa EU:n ilmastopolitiikan mystistä maailmaa. https://www.viite.fi/2019/10/03/eun-ilmastopolitiikka-osa-1-paastokauppa/

Kirjoittaja Juha Tuomikoski on pitkäaikainen vihreä aktiivi Vaasassa. Tuomikoski on Vaasanseudun vihreiden hallituksen jäsen sekä varavaltuutettu

LGM-1 – Vihreän miehen metsästys

Vuonna 1967 Mullardin radioastronisessa observatoriossa Cambridgen lähistöllä Englannissa koettiin jännittäviä hetkiä. Säännölliset pulssimaiset signaalit vaikuttivat siltä kuin joku tahtoisi ottaa meihin yhteyttä. Niinpä Jocelyn Bell Burnell alkoi kutsua tuota signaalia lähettävää avaruuden kohdetta nimellä LGM-1, Little Green Men One, pienet vihreät miehet yksi. Oli löydetty ensimmäinen pulsari, pieni, painava ja nopeasti pyörivä neutronitähti.

Pulsarit syntyvät kun suuri tähti on palanut loppuun ja räjähtänyt supernovana. Pulsari pyörii suurella vauhdilla akselinsa ympäri ja sen voimakas magneettikenttä lähettää avaruuteen sähkömagneettista säteilyä säännöllisinä pulsseina.

Jaa että kuntavaaleista piti kirjoittaa.

Meillähän on vihreissä erinomaisia ehdokkaita listoilla kautta maan. Puolueen johdossakin on päteviä ihmisiä. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja koko maapallon hyvinvointi ovat asioita jotka ovat ihmisten mielessä osana koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Oman navan tuijottaminen on yleistä normaalielämässäkin, mutta vielä helpompaa se on kriisitilanteissa. Luonnolle on aina tilaa muualla ja muualla asiat ovat vielä huonommin ja miksi minun pitäisi kun naapurikaan ei.

Kyynisyys on kovin helppoa ja vähättely helpompaa.

Asenneilmastonmuutosta todellakin tarvitaan. Mutta miksi välillä tuntuu että tuon muutoksen voimakkain aalto kulkee nuorissa naisissa? Erittäin hienoa että aalto on liikkeellä, mutta missä ovat kaltaiseni keski-ikäiset setämiehet? Kuka lyllertäisi kanssani rikkomaan pläskikatot? Haluan nähdä listoillamme lisää tavallisia lihavia (ja laihoja ja siltä väliltä) miehiä, jotka ovat huolissaan maapallon ja ihmiskunnan hyvinvoinnista. Vaikka rekkamiehen hymy on meille luontevampi kuin se poliittisissa julisteissa oleva, niin meissä on voimaa.

Kokemukseni mukaan perusteettomat ennakkoluulot ovat tähänkin syynä, kuten moneen muuhunkin yhteiskunnan epäkohtaan. Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry (www.viite.fi) on ainakin itselleni hälventänyt monia ennakkoluuloja joiden vuoksi aiemmin karsastin jäsenyyttä vihreissä. Ennakkoluulojaan siis kannattaa ravistella ja tarkastella avoimesti. Jos jokin asia askarruuttaa niin nyppää hihasta ja mieluusti useammastakin.

Se ”cityvihreä” mielipide joka sinua hermostuttaa, voi hyvinkin olla yksittäisen ihmisen mielipide joka sekin perustuu ennakkoluuloihin ja väärinkäsityksiin. Jos olisi puolue joka olisi 100% minun kanssani samaa mieltä niin olisin sen ainoa jäsen ja puolue olisi silti vaarassa hajota sisäisiin ristiriitoihin.

Vihreissä tärkeintä on suuri kuva – minulle vihreissä on asioita joita en aja, asioita joista en ole samaa mieltä ja asioita joita vastustan. Mutta kokonaisuutena pyrkimys puhtaampaan luontoon, terveelliseen lähiruokaan ja ihmisarvojen kunnioittaminen saavat minut maksamaan jäsenmaksuni sekä Etelä-Pohjanmaan vihreille että Viitteelle.

Niin se pelottava F-sana. Fletares on sen miehen selkäranka, jolle aiheuttaa ongelmia feminismin ihanteet tasa-arvosta. Ja tulevaisuuskin on fiini kun lähdet vihreiden föliyhyn rakentamaan vihreämpää lakeutta. Jos olen vääräs niin saat fletaasta mua päin pläsiä.

Marko Koivuniemi
Jalasjärveltä löydetty vihreä mies joka usein pyörii ja jolla joskus säteilee

Poliittinen on henkilökohtaista

Toisinaan on mielenkiintoista keskustella jostain eettisestä ongelmasta. Voidaan tehdä ajatuskokeita, miettiä erilaisia skenaarioita ja spekuloida. Sitä voidaan tutkia ja vedota tieteen tuloksiin. Jokaisella voi olla ja onkin mielipide, ja usein ne ovat hyvin voimakkaat suuntaan tai toiseen. Yksi tällainen aihe, josta nyt keskustellaan paljon julkisuudessa, on eutanasia.

Itselläni oli siihen hyvinkin voimakas mielipide. Sitten eräässä koulutuksessa oli puhumassa äiti, jonka pieni lapsi oli ollut aivokuolleena pitemmän aikaa aivoverenvuodon seurauksena. Kun aktiivisesti ei voitu kuolemaa edistää, lapsi tai hänen ruumiinsa hiipui hiljaa kituen pois. Teoreettinen ongelma tuli lihaksi ja oli iso osa jonkun edessäni olevan ihmisen elämää. Enää ei helppoja vastauksia löytynyt.

Olin mukana kirjoittamassa kirjaa Taantuvan tasa-arvon kirkko? Kirja sai viime viikolla Kirkon tasa-arvopalkinnon, jonka myöntää Kirkkohallituksen täysistunto. Siinä olevissa esseissä otetaan esille useita kirkon sisällä koettuja tasa-arvokysymyksiä, ja kysytään, onko tasa-arvo mennyt peräti taaksepäin. Arkkipiispa Tapio Luoma piti puheen palkinnon luovuttamistilaisuudessa, jossa hän korosti näiden puheenvuorojen merkitystä kirkolle. On tärkeää, että kuullaan ihmisten kokemuksia. Yhteinen virka tai seksuaalinen suuntautuminen eivät ole vain teoriaa ja keskustelun kohde, vaan oikeasti jonkun elämää.

Helposti politiikassa ja kirkkopolitiikassa jostain asiasta tulee poliittinen arvovaltakysymys tai asia, josta jokaisella on mielipide. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema kirkossa ja yhteiskunnassa on ollut jo pitkään keskustelun aiheena.

Jollekin kysymys ei kuitenkaan ole vain mielenkiintoinen teoreettinen pulma tai yksi mielipidekysymys muiden joukossa. Se on jokapäiväinen osa arkea, joko henkilökohtaisesti tai läheisen elämässä. Se on huoli siitä, hyväksytäänkö minut koulussa tai työpaikalla, se on kirkon ovi, joka sulkeutuu nenän edessä, se on omalle lapselle elämän ja kuoleman kysymys.

Politiikassa tulisi aina ottaa huomioon, että jokainen kysymys koskettaa (toivottavasti) jollain tavalla myös ihmisten elävää elämää. Kun keskustelemme maaseudun tulevaisuudesta, turkisalasta tai turpeentuotannosta, jollekin kysymys ei ole vain teoreettinen tai tutkitun tiedon summa. Jollekin kysymys on henkilökohtainen, lihaa ja verta. On eri asia omata jokin mielipide, kun asia ei kosketa omaa elämää, kuin olla mielipiteen kohteena. Pappeus ja naiseus ovat molemmat osa minun identiteettiäni. Silti jollain on vahva mielipide, että minua tällaisena ei tulisi tai saisi olla olemassa. Ymmärrän, että en voi mielipiteeseen juurikaan vaikuttaa, mutta haluaisin tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Asioista täytyy voida keskustella asioina. Mutta on hyvä samalla pitää mielessä se konkreettinen todellisuus, missä ihmiset joka päivä elävät. Siitä saadaan tietoa vain kuuntelemalla niitä ihmisiä, joita asia koskee. Sen takia politiikassa tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä, eri elämäntodellisuuksista, ja sen takia myös yhteisten asioiden hoitajien tulisi herkällä korvalla kuulla niitä ihmisryhmiä, jotka eivät ole niin kattavasti edustettuina päätöksenteossa. Ja ensiarvoisen tärkeää on kuulla niitä ihmisiä, joita kulloinenkin päätös koskee.

Henna Salo
Puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Vihreät

Opettajien lomautukset eriarvoistavat suomalaisia lapsia

Katsoin viime viikolla A-studiota, jossa kerrottiin, kuinka osassa Helsingin kouluista on voitu lisätä resurssiopettajia ja laaja-alaisia erityisopettajia syksyn vahvuuteen. Hienoa!

Siksi onkin surullista ajatella niitä kuntia, joissa koronan aiheuttamista haasteista huolimatta on päätetty lomauttaa opetushenkilöstö syksyn aikana. Opettajan lomautus tarkoittaa sitä, että kaksi ryhmää yhdistetään tavalla tai toisella yhteen. Tämä on jo sinänsä vastoin Opetushallituksen kouluille antamaa ohjeistusta siitä, kuinka ehkäistään koronan leviämistä kouluissa vähentämällä kontakteja ryhmien välillä.

Osa kunnista on päättänyt jo perua nämä lomautukset, mutta osassa kunnista lomautukset ovat osa koulun arkea koko syksyn ajan. Myös oma kotikuntani Kaustinen kuuluu lomauttajiin, vastustusyrityksistämme huolimatta.

Koronasyksyn aikaiset opettajien lomautukset lisäävät lasten eriarvoisuutta Suomessa. Kuntien heikko taloustilanne on luonut maahamme valmiiksi suuret erot lasten harrastusmahdollisuuksien ja opetusryhmien koon sekä erityisopetuksen mahdollisuuksien välillä. Pienissä kunnissa säästömahdollisuudet on vähäiset. Kaustisella 60% budjetista menee sosiaali- ja terveysmenoihin ja määrä on viime vuosina kasvanut vuosittain. Verotulojen ja valtionosuuksien pienentyessä sivistyksen sektorilla on käytettävissä vuosittain yhä pienenevä määrä rahaa.

Samaan aikaan lasten arjen ja oppimisen haasteet ovat lisääntyneet. Tarvitsisimme enemmän rauhaa luokkahuoneisiin, pienempiä ryhmäkokoja ja enemmän opettajia. Tarvitsisimme lisää erityisopettajia, koulunkäynnin ohjaajia ja resurssiopettajia; enemmän aikuisia koulun arkeen.

Kevään etäopetusjakso kuormitti Suomen opetushenkilöstöä valtavasti. Vanhemmilta vaadittiin venymistä, jaksamista ja aikaa kuunnella lapsia ja auttaa läksyissä, samalla kun yrittivät tehdä etätöitä. Oppilailta vaadittiin uudenlaista jaksamista, keskittymiskykyä ja kykyä ohjata omaa toimintaansa.

Vaikka etäopetusjaksolla oli varmasti osalle oppilaista myönteisiä vaikutuksia, se toi mukanaan myös suuria vaikeuksia osalle oppilaista. Kevään aiheuttamaa oppimisvajetta paikataan OAJ:n mukaan useamman vuoden ajan. Meillä ei olisi varaa lisätä enää yhdenkään lapsen haasteita.

Kirjoittaja Jenna Alaspää on vihreä kunnanvaltuutettu Kaustiselta

Onnen voi joutua kätkemään

Kun odottaa ja toivoo, tieto raskaudesta on suunnaton ilo. Uutinen, jonka haluaa jakaa koko maailman kanssa. Minusta tulee äiti! Tältä ainakin julkaisut omassa sosiaalisen median virrassa näyttävät – rakkautta, iloa, ja käsiä vatsakummun päällä. Mutta paljastaako sosiaalinen media jälleen kerran vain osittaisen näkökulman odotukseen? Mietin tätä paljon, kun odotin toista lastani.

Raskaus on yksityinen asia, jonka voi oikeutetusti haluta jakaa vain läheisimpien kanssa. Tästä huolimatta raskaus on myös näkyvä, ja sen myötä hyvinkin julkinen asia. Aina ei ole kyse siitä, etteikö haluaisi jakaa asiaa koko maailmalle. Muu elämä voi tulla eteen. Miten juhlia raskautta, jos työsopimus on katkolla tai työnhaku kesken?

Raskaussyrjintä on laissa kielletty, mutta tästä huolimatta syrjintä raskauden tai perhevapaiden perusteella on yksi yleisimmistä työelämän syrjinnän muodoista.

Naiset työskentelevät miehiä useammin määräaikaisissa työsuhteissa. Kun nainen saa uuden työpaikan, on se todennäköisesti määräaikainen (54 prosenttia uusista työsuhteista), kun taas miehillä vain 42 prosenttia uusista työsuhteista on määräaikaisia. Tilastokeskuksen mukaan erityisesti 25–34-vuotiaat naiset tekevät silpputöitä. Vaikka kuinka haluaisi jakaa iloisen uutisen perheenlisäyksestä, se ei välttämättä tunnu mahdolliselta määräaikaisen työsuhteen ollessa katkolla. Onnen voi joutua kätkemään.

Lapsen saaminen on yksityinen asia, joka saa julkisen muodon. Halusi vauvasta kertoa tai ei, jossain vaiheessa asia tulee kuitenkin yleensä näkyväksi. Nykyään ventovieraat ryntäävät koskettelemaan vatsaa harvemmin, mutta moni raskaana oleva törmää kuitenkin yhä erilaisiin alentaviin kommentteihin. Raskaana olevaa voidaan pitää huonosti töistään suoriutuvana, koska hänhän on koko ajan väsynyt, hormonit heittelevät tai vähintään ajatusten täytyy olla muualla. Tai sitten vaativat tai haastavat työtehtävät, joita odottavan äidin on pitänyt tehdä, näyttävät äkisti siirtyvän muille.

Kun kysyin asiasta lapsen saaneilta ystäviltäni, nousi keskusteluissa esiin myös vakituisissa työsuhteissa olevien negatiiviset tunteet ja kokemukset. Monelle oli käynyt niin, että omia työtehtäviä oli uudelleenjärjestelty vanhempainvapaiden aikana. Kun töihin palaamisen aika alkoi lähestyä, sai pelätä onko omaa työtä enää jäljellä. Ketään ei sentään ollut irtisanottu, vaikka näinkin voi käydä. Sen sijaan jotkut olivat itse päätyneet etsimään uutta työtä. Vaikka raskaus olisi kuinka toivottu ja odotettu, harva voi keskittyä vain iloitsemaan.

Isätkään eivät jää syrjinnän ulkopuolelle. Tiedostetut tai tiedostamattomat asenteet voivat vaikuttaa siihen, kuinka isät jäävät perhevapaille.
Vaikka syrjintä raskauden tai perhevapaiden perusteella on laitonta, asian riitauttaminen on harvoin helppoa. Mitä tehdä, jos haluaa työllistyä samaan yritykseen uudelleen? Riittävätkö voimat? Ammattiliitosta saa apua ja tukea, mutta jos onkin sen ulkopuolella?

Odottavien ja perhevapailla olevien äitien syrjintä näkyy myös tilastoissa. Naisten palkkataso kääntyy laskuun äidiksi tulemisen myötä. Isien palkkatasoon lasten saanti ei vaikuta.

Vanhemmaksi tuleminen on yksi elämän ihanimpia asioita. Jokaisen pitäisi halutessaan uskaltaa ja voida kertoa tästä ilo uutisesta – ilman pelkoa työpaikan menetyksestä.

Lainsäädäntöä on täsmennettävä niin, että raskaus ja perhevapaiden käyttö eivät saa vaikuttaa määräaikaisen työsuhteen jatkumiseen. Perhevapaalta palaavien työsuhdeturvaa on parannettava. Lisäksi tarvitaan perhevapaauudistus. Sillä mitä tasaisemmin perhevapaat jakautuvat, sitä vähemmän syitä syrjiä juuri hedelmällisessä iässä olevia naisia työnantajilla on. Tästä hyötyisivät paitsi tulevat äidit, ylipäätään naiset ja erityisesti nuoret naiset, jotka ovat yliedustettuina määräaikaisissa työsuhteissa.

Jos lapsen saantia halutaan edistää, raskaussyrjintään on puututtava.

Lotta Alhonnoro
Kirjoittaja on vaasalainen vihreä valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen

Uskallanko sanoa F-sanan?

Toukokuussa eräässä kokouksessa mainitsin tehneeni erään asian, koska se oli mielestäni feministinen teko. Sain vastaukseksi ihmettelyn: ”Pitääkö siitä feminismistä aina puhua?” Sain kuulla, että esimerkiksi kuntapäättäjiksi kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus hakeutua, joten tasa-arvo maassamme toteutuu.

Tuossa tilanteessa tunsin jonkinlaisen piston siitä, millaiseen tilanteeseen jouduin ja olo oli hieman kiusaantunut. Tunsin, että feminismi-sanan ympärillä leijuva musta pilvi on vaarassa laskeutua ylleni ja tahrata minut jollain tavalla pysyvästi.

Sitten tuli kesäkuu, jonka aloitin kertomalla parille rakkaalle työkaverille lounaalla aiheesta keskustellessamme, että mitä se feminismi oikein pitää sisällään. Ei, feminismi ei tavoittele naisten ylivaltaa miehiin nähden, vaan ihmisten välistä tasa-arvoa. Joskus siihen täytyy pyrkiä myös positiivisen syrjinnän keinoin, sillä mahdollisuuksien tasa-arvo ei välttämättä vielä takaa todellista mahdollisuutta tasa-arvon toteutumiseen. Tästä pääsemmekin viime päivinä hallituksen tasa-arvo-ohjelman julkaisun myötä keskustelua herättäneeseen termiin ”intersektionaalinen feminismi”, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa kaikkien niiden tekijöiden huomioimista, jotka voivat haitata yksilön tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa. On vaikea ymmärtää miksi asia herättää niin laajaa vastustusta, tuntuu että pelkkä yksi sana riittää siihen, että osa ärsyyntyy ja siirtyy puolustuskannalle.

Kesäkuu jatkui omasta mielestäni erityisen synkkänä tasa-arvotyön näkökulmasta katsottuna. Perussuomalaisten ajatushautomo julkaisi teoksen verran rasistisia ja naisvihamielisiä näkemyksiä ja kenttäpiispa haaveili paluusta vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin naisten paikka oli kotona. Lopuksi vielä eduskunta äänesti kansanedustaja Mäenpään syytesuojan puolesta ja antoi siten lisää tilaa yhteiskunnassa jatkuvasti muutenkin vahvistuvalle rasistiselle puheelle. Etelä-Pohjanmaan kansanedustajista vain yksi äänesti syytesuojaa vastaan.

Kesäkuussa tapasin myös työni kautta nuoren naisen, joka kertoi naispuolisten ikätovereidensa ja oman perheensäkin perustelleen hänen kohtaamaansa kiusaamista muun muassa hänen käyttämillään paljastavilla vaatteilla. Näin asia oli jo, kun minä olin teini-ikäinen, varmasti myös, kun äitini ja mummuni olivat teini-ikäisiä. Vieläkin naista saa monen mielestä huoritella, ja joidenkin mielestä myös hänen koskemattomuuttaan loukata, jos hän pukeutuu paljastavasti. Perussuomalaisten ajatushautomon julkaisu veti nämäkin mutkat suoriksi toteamalla, että usein nainen tarkoittaa kyllä, vaikka kieltäytyisikin seksistä. Näyttää siltä, ettei tasa-arvo suinkaan ole valmis. Välillä tuntuu, että askeleet astutaan itseasiassa taaksepäin.

Eduskunnassa sukupuolijakauma alkaa olla tasapainossa, kuntapolitiikassa Etelä-Pohjanmaalla tilanne ei kuitenkaan ole näin valoisa. Kotikaupungissani Alajärvellä tilanne on maakunnan synkin, valtuutetuista naisia on vain 17%, mutta koko maakunnan tasolla katsottuna naisten edustus on heikkoa, positiivisen poikkeuksen tekee ainoastaan Ähtäri. Myös valtuutettujen keski-ikä on monella paikkakunnalla huomattavan korkea, Alajärvellä jopa 54 vuotta. Jotta päätöksenteko olisi aidosti kaikkien kuntalaisten näköistä, tulisi myös päättävissä elimissä erilaisten ihmisten edustus toteutua. Kuten viimeiset viikot ovat todistaneet, tässä maassa tarvitaan tasa-arvoa edistävää ja syrjinnän vastaista politiikkaa, Etelä-Pohjanmaalla sitä tunnutaan tarvitsevan erityisen kipeästi. Tällä hetkellä rakas maakuntamme rakentaa ahkerasti profiilia konservatiivisena, rasistisena ja (Saako sen sanoa?) – varsin takapajuisena maakuntana, joka lähinnä karkottaa nuoret toisaalle.

Itse annan nyt intersektionaalisen feminismin pilven laskeutua päälleni, eikä se ole musta pilvi, vaan raikas tuulahdus. Feminismistä on tehty kirosana sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät ole aiheeseen perehtyneet, eivätkä usein tiedä siis mistä puhuvat. Mitään ihmisryhmää tallovat teot eivät ole feminismiä. Feministiksi itsensä esittelevästä henkilöstä et voi tehdä juurikaan muita päätelmiä, kuin että hän on tasa-arvon kannattaja. Feminististä politiikkaa voi myös toteuttaa erilaisin, itselle sopivin tavoin. Ja kyllä, feminismistä pitää puhua yhä ja jatkuvasti, ehkä entistä kovempaakin, eikä feminismiään ainakaan pitäisi joutua pitämään piilossa.

Siis, naiset, nuoret, feministit, vähemmistöjen edustajat koko vaalipiirissä, asettukaa ehdolle kuntavaaleihin, jotta ihmisillä on mahdollisuus äänestää moniäänisempiä valtuustoja. Vihreät antavat hyvän alustan tasa-arvoa edistävälle ja syrjintää vastustavalle politiikalle, mutta tärkeintä on lähteä mukaan. Näytetään yhdessä, että meidän Etelä-Pohjanmaamme on tarkoitettu ihan kaikille.

Ilmoittaudu itse ehdolle, tai ehdota tuttavaa:
http://www.vihrealakeus.fi

Jenni Kuisti
Alajärveläinen varavaltuutettu, Etelä-Pohjanmaan vihreiden varapuheenjohtaja

Viha on vieras laji.

Ensi vuoden kuntavaalit alkavat pikkuhiljaa näkyä lehdissä ja sosiaalisessa mediassa ehdokasjulkistuksina. Yksi julkistuksista oli omassa ystäväpiirissäni odotettu ja ensimmäinen lajiaan, kun Etelä-Pohjanmaan vihreät nimesi ensimmäisen vihreän ehdokkaan Ilmajoella. Tietyissä piireissä julkistus kuitenkin otettiin vastaan masentavalla tavalla. Uutista kommentoitiin ja jaettiin pilkaten, vähätellen ja jopa uhkaillen. Näkyvät hahmot miettivät jo ääneen miten ehdokas saadaan kyyditettyä Lapualle tai muuten vain poistettua ehdokaslistalta.

Tämä pyrkimys estää ehdokkuus  jäi pyörimään mieleeni. Demokratian idea on se, että politiikkaa tehdään yhdessä ja yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Kuntapolitiikassa päämäärä on kehittää omaa kuntaa mahdollisimman mukavaksi ja hyvin toimivaksi. Rahaa on rajallinen määrä, joten sen kohdistaminen järkevästi ja tehokkaasti on kuntapolitiikan tärkein tehtävä. Mitä useampi  ihmisryhmä, ikäryhmä, ammattiryhmä ja sukupuoli on mukana keskustelussa, sitä paremmin varmistetaan kuntalaisten äänen aito kuuleminen. Olisi hölmöä olettaa, että yksi poliitikko, vaikka olisi miten hyvä, voisi edustaa kaikkia tasapuolisesti ja ymmärtäisi kaikkien perspektiivit ja tarpeet. Tarvitaan mahdollisimman monenkirjava joukko keskustelemaan ja päättämään asioista. Jos jokin ryhmä suljetaan pois, sillä sotketaan ainoastaan demokraattinen päätöksenteko. 

Politiikka on myös keskustelutaitoa, argumentointia ja oman kannan perustelua. On tärkeää, että poliitikko uskaltaa haastaa myös oman näkökulmansa ja pystyy tarvittaessa vaihtamaan mielipidettään. Uusi näkökulma täytyy ensin saada jostain, että sen voi omaksua. Sitä ei välttämättä löydy omasta viiteryhmästä, mutta se voisi tulla poliittiselta kilpailijalta. Voiko toinen mielipide olla oletusarvoisesti vaarallinen tai uhka päätöksenteolle? Jos toinen pystyy perustelemaan näkökulmansa, eikä itse pysty siihen vastaamaan asiallisella argumentilla, voi olla tarpeen vaihtaa omaa mielipidettään.

Tämä ajatus on ollut takaraivossani, kun olen seurannut kesäkuun aikana mediassa olleita aiheita. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra käytti A-studiossa poliittisesta vastustajasta sanaa ”vihollinen”. Toisen kerran samaa sanaa huomasin käytettävän, kun kansanedustaja Ano Turtiainen selitteli tviittinsä aiheuttamaa kohua. Onko todella niin, että mielipiteen haastava ääni halutaan esittää vihollisena? Tuleeko eriävän mielipiteen esittäjiin suhtautua kuin vihollisiin vai onko eriävä mielipide vihollinen? Sana on niin outo politiikan kontekstissa, että sitä täytyy oikein erikseen jäädä määrittelemään ja mutustelemaan.

Sanakirja määrittelee vihollisen henkilönä, joka on vihan, kaunan tai vihamielisyyden kohteena. Politiikassa vihollisia ei pitäisi olla. Kaikkien kanssa tulisi pystyä keskustelemaan asiallisesti, vaikka oltaisiinkin eri mieltä. Vanha sanonta ”asiat riitelevät, eivät ihmiset” pitää sisällään politiikan ideaalitilanteen. Jos keskustelu alkaa henkilöön menevällä pilkkaamisella, väheksymisellä tai muulla henkilöön kohdistuvalla perusteettomalla kritiikillä, ei voida milloinkaan päästä järkevään keskusteluyhteyteen. Jokaisen kuntapoliitikon täytyy hyväksyä se tosiasia, etteivät kaikki ihmiset tule milloinkaan olemaan kaikesta samaa mieltä. Kaikki ovat kuitenkin samassa kunnassa asuvia ihmisiä, joiden kanssa täytyy pystyä tulemaan toimeen ja joiden kanssa täytyy pystyä käyttäytymään asiallisesti. Päätökset tehdään enemmistön haluamalla tavalla, mutta oman mielipiteensä saa antaa muiden kuultavaksi.

Politiikka on myös sitä, että käyttäydytään kuin aikuiset. Jos joku ilveilee tai vääntelee naamaansa, tälle ja hänen ryhmälleen tulee sanoa siitä suoraan ja selvittää välit. Kaikki häviävät, jos ryhmien välit kiristyvät jonkin lapsellisen kaunan kantamisen vuoksi ja johtaa loan heittämiseen. Opettajana tämä tuntuu aivan käsittämättömältä, mutta jotkut eivät ole päässeet vieläkään kouluaikaisista käytöstavoistaan.

Jos haluamme saada uusia ihmisiä kiinnostumaan politiikasta ja pidettyä vanhemmat osaajat mukana, yhteisestä työilmapiiristä on pakko huolehtia. Ei valtuutetun työstä niin paljoa makseta, että sitä viitsisi huonossa ympäristössä tehdä. Se on antoisaa työtä, mutta vaatii myös paljon. 

Toivon seuraaville yhdeksälle kuukaudelle kampanjointirauhaa ja sivistyneitä keskusteluja. Eri mieltä saa tietenkin olla, mutta toivon jokaisen pystyvän perustelemaan oman kantansa ilman, että hyökkäävät henkilöä kohti. Kiusaaminen ei sovi kouluun, työpaikalle, valtuustoon, eikä vaalityöhön.

Mikko Muilu
Vihreä kaupunginvaltuutettu
Seinäjoki

Korona – Mitä siitä opittiin?

Tätä kirjoittaessa eilen (18.6.) ei ollut HUSsin alueella löytynyt yhtään positiivista näytettä, ensimmäisen kerran sitten helmikuun, vaikka näytteitä otettiin 546kpl. Eli tällä hetkellä korona on todella hyvin hallinnassa.

Minä olin kuvitellut aina että tälläisiin asioihin on meidän hyvinkin tunnollisessa ja pendantissakin yhteiskunnassa varauduttu hyvin. Suomalainen realismi, ja joskus jopa pessimismin puolelle lipsahtava suhtautuminen asioihin, luulisi aiheuttaneen sen että viimeistään kun alettiin puhua siitä että ilmastonmuutos tuo kaikenlaisia mahdollisia kriisejä maapallolle (jotka vaikuttaa tottakai meihinkin), olisi suunnitelmat laitettu kuntoon ainakin julkisella sektorilla.

Luulin että 2020 olisi kouluilla selvät sävelet siitä mitä tehdään jos joudutaan etäopetukseen ja digivälineet otetaan käyttöön. Tietääkseni pohjoisimman Suomen oppilaille on etäopetus jo vuosia ollut ihan tuttua, joten miksi siitä ei ole olemassa kunnollista yhtenäistä ohjeistusta?

Miten on mahdollista että kun on puhuttu että kaikille lapsille pitäisi kuntien hankkia tabletit käyttöön, ja joissain kunnissa on näin tehtykin, nyt koko digi-juttu tuli ihan puskista? Miten kouluilla tai edes opettajilla ei ollut yhtenäisiä ohjeistuksia miten etäopetusta toteutetaan? Jotkut opettajat nääntyivät työtaakkansa alle, ja jotkut vanhemmat ja oppilaat samoin. Jotkut pääsivät hyvinkin helpolla, ehkä jopa liian. Tuntui että oli olemassa yhtä monta tapaa toteuttaa etäopetusta kuin oli opettajiakin. Luulisi että olisi aika helppo tehdä niin että kun kaupungissa on vaikka kymmenen opettajaa jotka opettaa nelosluokkalaisille matematiikkaa, niin yksi opettajista tekisi aina yhdestä kirjan luvusta/aiheesta opetusvideon jonka voisi näyttää oppilaille, ja oma opettaja olisi sitten chatissa vastaamassa oppilaiden kysymyksiin. Ei jokaisen opettajan tarvitse tehdä omaa materiaalia videolle jokaiselle päivälle, eihän siinä ole mitään järkeä, eihän jokainen opettaja tee omaa matikan kirjaakaan omalle luokalleen.

Tai mitä jos, ei uusittaisikaan tämän tästä oppikirjoja, vaan käytettäisiin se vaiva ja raha siihen että niistä kirjojen luvuista tehtäisiin jo kirjan tekijän puolesta opetusvideot siltä varalta että tulee tilanteita että sellaista tarvitaan? Kuitenkin netti on jo nyt väärällään jos jonkinlaista videota ja systeemiä missä tehdään tehtäviä, nyt niistä oli luultavasti vaan haittaa kun vanhemmat joutuivat omien töidensä ohessa opettelemaan niitä.

Taloyhtiöissä, julkisissa rakennuksissa ja liikekiinteistöissä pitää lain mukaan olla pelastussuunnitelma, ja sekä julkisella sektorilla että yrityspuolella tehdään usein strategioita joilla ohjataan kehitystä vuosiksi eteenpäin. Jos kerran tälläisiä erilaisia visioita ja skenaarioita käydään läpi muutenkin, niin miksi ei ole suunnitelmia sille että kun globaali kriisi iskee, niin mitä meidän firma tekee, miten siirrytään ripeästi etätyöskentelyyn?

Kun taloyhtiöissä, kouluissa, päiväkodeissa ja vastaavissa pitäisi olla esim. jodia jaettavaksi, miksi ei hengityssuojaimia, käsidesiä ja suojakäsineitä? Ei se riitä että kellarissa säilötään parit kumisaappaat, lapio ja entisen presidentin kuva, pitää olla varautumisvälineistö nykypäivän uhkia vastaan.

Myös kolmannen sektorin pitäisi olla varautunut tälläiseen kriisiin joka koettelee ihmisiä sekä psyykkisesti että fyysisesti. Pitäisi olla yhteistyösuunnitelma kaikkien paikkakunnan tahojen kesken jotka esim. jakavat ruokaa normaalioloissakin. Pitää olla tiedossa kuka jakaa, mitä jakaa ja millä jakaa. Pitäisi olla tiedossa kaikki kuljettajat ja kuljetuskalusto jotta niitä voitaisiin tarpeen vaatiessa koordinoida keskitetysti vaikka kunnan sosiaalipuolelta tai isomman yhdistyksen tai järjestön toimesta.

Auttajia löytyi paljon nytkin, mutta varmasti oli aika paljon kohtaanto-ongelmaa, millä auttaja ja autettava löytäisivät toisensa. Pitäisi olla järjestelmä mihin ihmiset saisivat ilmoittaa suoraan vaikka puhelimitse tai netin kautta jos tarvitsevat jotain apua, vaikka ruoka-apua tai jotain asiointiapua ollessaan kotonaan karanteenissa tai joutuessaan yllättäen työttömäksi tai lomautetuksi. Tämä kriisi näytti miten nopeasti tulee uusia avuntarvitsijoita ja miten vaikea ihmisen on yhtäkkiä tietää mistä voi pyytää apua, varsinkin jos ne normaalit paikatkin sulkevat ovensa rajoitusten takia. Ulkomaille lähetetään nopean toiminnan joukkoja erilaisiin kriiseihin, joten olen kuvitellut että niitä on varalla myös kotimaassa.

Minulle tämä kriisi opetti sen, että meillä todellakin on erittäin toimiva yhteiskunta. Meillä on yhteistyökykyinen hallinto, infra pelaa, sairaanhoito muuntuu nopeasti tilanteen mukaan, kansalaiset haluavat auttaa toisiaan eikä edes vessapaperi ja halpa makaroni loppunut kaupoista kuin hetkellisesti ja paikallisesti. Paljon tehtiin hyvää ja oikein, ja hyvinkin nopealla tahdilla siihen nähden että edes lait eivät olleet ajan tasalla tälläisen varalta.

Meillä on kansakuntana rahkeita vaikka mihin: meillä alettiin valmistaa suojatarvikkeita, käsidesiä ja kehittämään rokotetta. Yrittäjät keksivät uusia tapoja joilla palvella asiakkaitaan ja saada myyntiä vaikka liikkuminen oli rajoitettua, ja ihmiset olivat valmiita tukemaan yrityksiä kriisin yli. Kyllä minä meidän maalle annan 9 kouluarvosanaksi, huomautuksella että vielä jäi vähän parannettavaa seuraavaan kertaan.

Kirjoittaja Johanna Laakso on pitkäaikainen vihreä aktiivi Kokkolasta